Isänmaan kauppiaat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1948

Teosarvio

Unto Ahokiven tuosen romaanin keskeisen aiheen muodostaa rintamakarkurin kohtalo - kieltämättä rohkea aiheen valinta, joka varmasti ärsyttää monia lukijoita. Ahokiven päämäärä ei kuitenkaan nähdäkseni ole mikään yhteiskunnallinen tai poliittinen syyttely, vaan kiihkeä omakohtainen tarve päästä selvyyteen asioista ja tapahtumista, jotka luultavasti ovat läheisesti häntä koskettaneet. Hänen kirjailijalahjansa ovat myös eittämättömät; tyylillisesti ja ihmiskuvauksensa puolesta teos on jo varsin korkeatasoinen, mutta sen sijaan aatteellinen sisältö ei vaikuta vielä täysin selkiintyneeltä.

T. P.