Ulkonäköyhteiskunta

Tämä oli minulla työkirjana, koska opettajani suositteli tätä esseeni taustamateriaaliksi. Vaikka ajattelin vain selailevani sopivimmat kohdat, päädyin lopulta lukemaan koko tietokirjan läpi, sen verran kiinnostavasti aihetta käsiteltiin. Välillä kävi, kuten minulle usein tutkimusta perusteellisesti esittelevien tietokirjojen kanssa käy: lukeminen alkoi tuntua kovalta työnteolta tai tavoitteelliselta opiskelulta, sellaiselta että ”nyt minun on paukutettava tämä oppi väkisin päähäni, vaikka tekisi maailman eniten mieli lähteä ulos kirmaamaan auringonpaisteeseen”. Siksi on hankala arvioida teosta narratiivisena tietokirjana – pelkkää kuivaa toteavuutta se ei toki sisällä. Teoksen lukemisen myötä käy selväksi, että elämme vahvasti ulkonäköyhteiskunnassa myös Suomessa, vaikka usein monet haluavat ajatella ettei näin olisi.

“Tinder-todellisuudessa ulkonäölliset resurssit punnitaan parissa sekunnissa ja muut resurssit viimeistään ensitreffeillä ennen alttaria.” (s. 45)

”– – kiista selfieiden haitallisuudesta tai vapauttavuudesta ohittaa juuri sen, mikä tekee selfieistä kiinnostavan tutkimuskohteen: selfien ottaminen on omaehtoista, aktiivista toimintaa, jossa käytetään koko ruumista – ei pelkkää katsetta.” (s. 185)

“On myös monia, joita ulkonäkötyöläisyys ei yksinkertaisesti kiinnosta, ja heilläkin pitäisi olla siihen yhtäläinen mahdollisuus ilman, että he tulevat ‘huolittelemattomuutensa’ vuoksi tavalla tai toisella tuomituiksi tai jopa syrjityiksi.” (s. 196)