Kuun varjo
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
12/1987
Teosarvio
Theresa Fortunato on selvänäkijä, joka "näkee" usean murhan tapahtuvan ja johdattaa poliisit tapahtumapaikalle. Hänestä tulee näin poliisin apulainen ja samalla syötti murhaajalle. Murhat ovat rituaalimurhia ja niitten malli löytyy tarot-korteista, joilla Theresakin ennustaa. Murha murhalta kuvio selkenee, kunnes Theresa tietää olevansa itse viimeinen uhri. Kirjan jännitystä tehostetaan erilaisin kauhunäyin, selvänäkemiseen liittyvin henkisin painein ja epäilyin sekä uusin murhin. Samalla juoni ja tunnelma muuttuvat yhä sekavammaksi. Kun murhaajan henkilöllisyys viimeisen, Theresaan kohdistuvan tappoyrityksen jälkeen selviää, kirja vesittyy lopullisesti. Murhaaja on henkilö, joka ilmestyy henkilögalleriaan vasta viime sivuilla. - Siis keskinkertaista heikompi jännityskirja, joka saattaa silti käydä kaupaksi selvänäkijäteemallaan.