Merkki päällä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1986

Teosarvio

Aution ansiokas pohjalaistrilogia Viistotaival - Kotipesä - Merkki päällä - on tietyiltä osin päätöksessä, mutta jatkamisen varaakin sarjassa olisi. Päähenkilö Armin elämäntarinassa tosin nyt sulkeutuu eräs ympyrä, kun Armi tunnistaa ennen pelkäämänsä entisen aviomiehen ja mahtianopin osin oman heikon itsetuntonsa luomiksi paperitiikereiksi, joita on enemmän syytä sääliä kuin pelätä. Pakoilu käy tarpeettomaksi, ja Armilla on varaa palata lapsineen Tampereelta Vaasaan ja kotiseudun tuntumiin. Elämisen jatko jää kuitenkin vielä monilta osin avoimeksi ja kiinnostusta herättäväksi. Sekä Armin että entisen aviomiespoloisen ja anopin laadun ja keskinäissuhteiden kuvaajana mallikas ja osaava tekijä jättää Armin lapset merkillisesti vain nykynuorten tyyppikaavioiden varaan, mitä saattaisi pitää tämän osan kauneusvirheenäkin. Omaperäisen tuoreena ja monitaittoisena sen sijaan kukkii Aution huumori mm. kohtauksessa psykologin luona tai anopin ensivierailun lukemissa.