Juntunen, Annikki
Elämäkertatietoa
Nimimerkit: Annika, Repekka, Leskenlehti.
Paikallisessa Ylä-Kainuu- lehdessä: Suntio-Annikki.
Asuinpaikka Suomussalmi.
Asunut Tuusulassa vuosina 1975-1976.
Opinnot: kansakoulu, kansanopisto, vanhustentyön koulutus, erilaisia kursseja kotitaloudessa, asuntolanhoitajan kurssi ja emännän koulutus
Ammatti: suntio-emäntä, eläkkeellä.
Palkinnot: Kirjastoperinteen keräys 2000, Kainuun seurakuntien runokilpailupalkinto 1976, Lapseni rippipyhä.
Paikallisessa Ylä-Kainuu- lehdessä: Suntio-Annikki.
Asuinpaikka Suomussalmi.
Asunut Tuusulassa vuosina 1975-1976.
Opinnot: kansakoulu, kansanopisto, vanhustentyön koulutus, erilaisia kursseja kotitaloudessa, asuntolanhoitajan kurssi ja emännän koulutus
Ammatti: suntio-emäntä, eläkkeellä.
Palkinnot: Kirjastoperinteen keräys 2000, Kainuun seurakuntien runokilpailupalkinto 1976, Lapseni rippipyhä.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Mukana antologioissa
Kaukana ja lähellä : unkarilaisten ja suomalaisten runoilijoitten kaksikielinen antologia. Kainuun kansalaisopiston harrastajakirjoittajat, Nyfregyházan kirjailijaryhmä 1992.
Üzenetváltás : magyar és finn költök kétnyelvü antologiája = Viestejä ystäviltä : unkarilaisten ja suomalaisten runoilijoiden kaksikielinen antologia 1986.
Kaukana ja lähellä : unkarilaisten ja suomalaisten runoilijoitten kaksikielinen antologia. Kainuun kansalaisopiston harrastajakirjoittajat, Nyfregyházan kirjailijaryhmä 1992.
Üzenetváltás : magyar és finn költök kétnyelvü antologiája = Viestejä ystäviltä : unkarilaisten ja suomalaisten runoilijoiden kaksikielinen antologia 1986.
Kirjeitä tyhjästä talosta : kokemuksia yksinäisyydestä. Toimittaneet Ritva Bergman ja Armas Istanmäki. Otava 1990.
Yksin : novelleja, kertomuksia, runoja ja esseitä yksinolosta. Opintotoiminnan keskusliitto : Kansanvalistusseura 2000.
Noitien sukua : runoja ja proosaa. Kianta-Opiston kynäilijäpiiri 1988.
Karannut kaakki : runoja. Kianta-Opiston kynäilijäpiiri 1987.
Kummajaisia : runoja ja proosaa. Kianta-Opiston kynäilijäpiiri 1992.
Lapsuuteni tutut rukoukset : suomalaista rukousperinnettä. Kirjapaja 1979.
Runoja lainanpäivänä. Kainuun kirjailijat. Mukana useina vuosina.
Kainuun Joulu. Kainuun kirjailijat. Mukana useina vuosina.
Suomussalmen joulu. Lions club Suomussalmi ry:n joulujulkaisu.
Lisäksi erilaisia tekstejä Kotimaa ja Kirkonpalvelija lehdissä sekä monissa joulujulkaisuissa.
Yksin : novelleja, kertomuksia, runoja ja esseitä yksinolosta. Opintotoiminnan keskusliitto : Kansanvalistusseura 2000.
Noitien sukua : runoja ja proosaa. Kianta-Opiston kynäilijäpiiri 1988.
Karannut kaakki : runoja. Kianta-Opiston kynäilijäpiiri 1987.
Kummajaisia : runoja ja proosaa. Kianta-Opiston kynäilijäpiiri 1992.
Lapsuuteni tutut rukoukset : suomalaista rukousperinnettä. Kirjapaja 1979.
Runoja lainanpäivänä. Kainuun kirjailijat. Mukana useina vuosina.
Kainuun Joulu. Kainuun kirjailijat. Mukana useina vuosina.
Suomussalmen joulu. Lions club Suomussalmi ry:n joulujulkaisu.
Lisäksi erilaisia tekstejä Kotimaa ja Kirkonpalvelija lehdissä sekä monissa joulujulkaisuissa.
Tekstinäyte
Jos joskus saan oman elämäkertani kansien väliin, tämä on kirjan esittely ja alku kokonaisuudelle.
Lyhyt elämäkertani!
Olen ollut kuin muuttolintu. Lentänyt varhain suuresta pesueesta koettelemaan siipieni kantavuutta. Kummasti nuo siivet ovat pitäneet ilmassa, vaikka joskus vähän räpiköiden. Geeniperintöä kait tarmokkaalta isältäni. Äidiltäni puolestaan siunatut käsivarret, joiden varassa on ollut turvallista lentää.
Nuoruuden kiihkeä ensirakkaus, josta hedelminä kolme untuvikkoa poikasta ilman höyheniä. Jäimme kuin yksinäinen merikotka luodolle taistelemaan elämästä, mikä jäi alulle siivettömiltä ja emollakin melkein poikasten alkusulat. Taistelimme elämästä tuulta ja myrskyä vasten itsemme kaikin pois lapsen kengistä aikuisuuteen.
Muistona tuosta rakkaudesta paasi: 29.12.1959 sai kutsun. Nyt kukkasten sylissä. Paljon sisältyy tähän lähes elämän ikuiseen matkaan surua, kaipausta ja kyyneleitä. On ollut melkoinen määrä nousua, laskua, iloa ja naurua. Leskeyskaapua edelleen kannan. Se toivo uuden ”Ritarin” löytymisestä hupenee iltatuulen mukana.
Rahkeista emolta on otettu irti kaikki, mitä on ollut otettavissa kun pienet poikaset on saatu koulutettua oman leipänsä hankkijaksi ja yhteiskunnan veronmaksajiksi. Itselläkin on siinä sivussa ollut pakko opetella uusia asioita ja kaikkea sitä, mitä työ elämisineen vaatii. Monitahoinen kivikkoinen polku on ollut pois luodolta ja merellä on paatti myrskyllä keikkunut. Voi sanoa nyt jälkeenpäin katsellen, että ruori on kestänyt, suunta on ollut oikea ja keula on työntynyt kohden rantaa..
Sitä toivoisin nyt hartaasti kun kerran kokka rantaan kolahtaa vastassa olisi hän, joka kutsuu: ”Tulkaa minun Isäni siunatut, tulkaa koti odottaa”.
Nyt seuraan varttuneita untuvikkojen pojanpoikia, miten he taistelevat omiensa kanssa tässä tietoteknologian maailmassa. Heillä on pesän perintönä siunaus edetä opinnoissaan. Tuoda iloa tälle harmaantuvalle emolle. Nyt on pankkilainat ja monet turvat poikueille. Mutta me, jotka luodolle jääneinä olimme tuulen ja luonnon armoilla, meillä ei muuta turvaa ollut kuin omat kädet, kekseliäisyys, ahkeruus ja kova yrittäminen. Kas kummaa kun ei oltu keksitty lesken eläkettä, ei koulutusapua eikä kriisipalvelua. Sosiaalinen lainsäädäntö oli tekemättä, vaikka huutolaisuudesta oli päästy. Kaikesta siitä selvittiin, ihme kyllä monelle läheltä seuranneelle. Noustiin ja lennettiin ihmisarvoiseen elämään. Nyt pojat ovat tupansa rakennelleet vahvalle maaperälle ja nouseva polvi ahertaa yliopistoissa paremman elämän toivossa.
Minä kääkkä emo olen vahvasti yhä mukana kaikessa ja pidän perää. Seuraan, mistä tuulee milloinkin. Kesäisin istutan, käännän, muokkaan sen kun rahkeet antavat myötä. Eikä sitten mitään hätää tällä kuivalla, vahvalla luodolla, sillä Kirkon Keskusrahasto maksaa olemiseni, vaikka lojuisin ruohikolla. Mennyt elämäni on ollut rikas, vivahdeikas täynnä ystäviä ihmisiä ympärillä. Sukuperimänä humorin lahjat selviytymiseen. Niin antoisa elämä, ettei sitä saa paperille edes yhdessä vuodessa.
KIITOS ELÄMÄN LAHJASTA!
Annikki Juntunen
Lyhyt elämäkertani!
Olen ollut kuin muuttolintu. Lentänyt varhain suuresta pesueesta koettelemaan siipieni kantavuutta. Kummasti nuo siivet ovat pitäneet ilmassa, vaikka joskus vähän räpiköiden. Geeniperintöä kait tarmokkaalta isältäni. Äidiltäni puolestaan siunatut käsivarret, joiden varassa on ollut turvallista lentää.
Nuoruuden kiihkeä ensirakkaus, josta hedelminä kolme untuvikkoa poikasta ilman höyheniä. Jäimme kuin yksinäinen merikotka luodolle taistelemaan elämästä, mikä jäi alulle siivettömiltä ja emollakin melkein poikasten alkusulat. Taistelimme elämästä tuulta ja myrskyä vasten itsemme kaikin pois lapsen kengistä aikuisuuteen.
Muistona tuosta rakkaudesta paasi: 29.12.1959 sai kutsun. Nyt kukkasten sylissä. Paljon sisältyy tähän lähes elämän ikuiseen matkaan surua, kaipausta ja kyyneleitä. On ollut melkoinen määrä nousua, laskua, iloa ja naurua. Leskeyskaapua edelleen kannan. Se toivo uuden ”Ritarin” löytymisestä hupenee iltatuulen mukana.
Rahkeista emolta on otettu irti kaikki, mitä on ollut otettavissa kun pienet poikaset on saatu koulutettua oman leipänsä hankkijaksi ja yhteiskunnan veronmaksajiksi. Itselläkin on siinä sivussa ollut pakko opetella uusia asioita ja kaikkea sitä, mitä työ elämisineen vaatii. Monitahoinen kivikkoinen polku on ollut pois luodolta ja merellä on paatti myrskyllä keikkunut. Voi sanoa nyt jälkeenpäin katsellen, että ruori on kestänyt, suunta on ollut oikea ja keula on työntynyt kohden rantaa..
Sitä toivoisin nyt hartaasti kun kerran kokka rantaan kolahtaa vastassa olisi hän, joka kutsuu: ”Tulkaa minun Isäni siunatut, tulkaa koti odottaa”.
Nyt seuraan varttuneita untuvikkojen pojanpoikia, miten he taistelevat omiensa kanssa tässä tietoteknologian maailmassa. Heillä on pesän perintönä siunaus edetä opinnoissaan. Tuoda iloa tälle harmaantuvalle emolle. Nyt on pankkilainat ja monet turvat poikueille. Mutta me, jotka luodolle jääneinä olimme tuulen ja luonnon armoilla, meillä ei muuta turvaa ollut kuin omat kädet, kekseliäisyys, ahkeruus ja kova yrittäminen. Kas kummaa kun ei oltu keksitty lesken eläkettä, ei koulutusapua eikä kriisipalvelua. Sosiaalinen lainsäädäntö oli tekemättä, vaikka huutolaisuudesta oli päästy. Kaikesta siitä selvittiin, ihme kyllä monelle läheltä seuranneelle. Noustiin ja lennettiin ihmisarvoiseen elämään. Nyt pojat ovat tupansa rakennelleet vahvalle maaperälle ja nouseva polvi ahertaa yliopistoissa paremman elämän toivossa.
Minä kääkkä emo olen vahvasti yhä mukana kaikessa ja pidän perää. Seuraan, mistä tuulee milloinkin. Kesäisin istutan, käännän, muokkaan sen kun rahkeet antavat myötä. Eikä sitten mitään hätää tällä kuivalla, vahvalla luodolla, sillä Kirkon Keskusrahasto maksaa olemiseni, vaikka lojuisin ruohikolla. Mennyt elämäni on ollut rikas, vivahdeikas täynnä ystäviä ihmisiä ympärillä. Sukuperimänä humorin lahjat selviytymiseen. Niin antoisa elämä, ettei sitä saa paperille edes yhdessä vuodessa.
KIITOS ELÄMÄN LAHJASTA!
Annikki Juntunen