Kökarin Anna
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
12/1985
Teosarvio
Lundberg on julkaissut dokumentaarisia teoksia eri puolilta maailmaa, mm. USA:sta, Japanista, Afrikasta ja kotiseudultaan Kökarista. Hänen ensimmäinen romaaninsa Kuninkaan Anna oli kökarilaistytön ja tukholmalaisen taiteilijan rakkaustarina. Kökarin Anna on jatkoa tähän tarinaan. Anna käy seminaarin ja valmistuu opettajaksi. Hän toimii ensin Pohjanmaalla, sitten Loviisan lähellä, mutta pitää kaiken aikaa yhteyttä kotisaarelleen. Hänen koko elämäänsä leimaa menetetty rakkaus. Myös Annan toinen miessuhde epäonnistuu: nuori tutkijanalku Christer Salvin käyttää Annaa hyväkseen sekä työvoimana, ruoan-laittajana että rakastajattarena. Anna tyytyy osaansa, ja teos päättyy vanhan naisen hiljaiseen, alakuloisen-tyyneen mietiskelyyn: "Tiira sukelsi ja nousi ilmaan, sukelsi ja nousi ilmaan, ja Anna odotti hetkeä, jolloin tiira ei enää nousisi vedestä. Koskaan ei ole vedenkalvo rauhallisempi, hän ajatteli, kuin silloin, kun tiira ei enää nouse, kun sydän ei enää huuda, kun toivo lopulta raukeaa." Paikoin kuvaus on dokumentaarisuudessaan hiukan kuivaa. Mutta Annan luonteen ja hänen mielenliikkeittensä kuvaus on tarkkanäköistä ja varmaa.