Postinkulman Pinnistys ja Saukonkujan Sisu
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
3/1955
Teosarvio
Heikki Upari alleviivaa uusimmassa kirjassaan urheilun yhdistävää vaikutusta. Kauppalan ja kirkonkylän pojat ovat viettäneet vapaa-aikojaan alituisessa tappeluntouhussa, kunnes eläinlääkäri saa pojat innostumaan uhreiluharrastusten pariin, joissa paremmuutta voitiin sovinnossa ratkoa. Poikea ymmärtävän tohtorin mukana eräät nuorukaiset joutuvat vielä osallistumaan paikkakunnalla piileskelevän rosvon pidättämiseen. Hauskasti kerrottu rehtihenkinen nuorisonkirja, jonka teemaa on tosin jo useissakin kirjoissa käsitelty.