Taistelun jälkeen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1963

Teosarvio

K.A. Pohjakalliolle romaani ilmeisesti on vain keino evankeliumin julistamiseen. Kirjan kehyskertomus, erään nuoren voimistelunopettajan rakkaus- ja avioliittotarina sotavuosilta, on makeaa viihdetasoa ja sen henkilökuvaus on latteaa, mutta kertomuksen puitteissa tapahtuva uskonnollinen pohdinta on mielenkiintoista luettavaa. Kirja on mielestäni kirjastokelpoinen.