Kirkko keskellä kylää
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
10/1963
Teosarvio
Lahjakkaan nuoren kirjailijan - ajattelijan ja etevän tyylintaitajan - kolmas teos jatkaa edellisten teemoja ja tyyliä. Se sisältää kolme näytelmää tai pikemminkin näyttämöfantasiaa. Kenties kolmas niistä, "Syyllinen", voisi elää parrasvaloissakin jonkun etevän teatterimiehen avulla. Näin silti, vaikka nämä Junkolan näytelmät ovat vailla juonta, vailla päähenkilöä ja varsinaista tapahtumista; ne rakentuvat monologeille, joita näytelmän henkilöt puhuvat toistensa ohi; mutta kuitenkin nämä näytelmät ovat täynnä merkitsevää ajattelua, sisältöä. Ajatuslabyrinttejähän nämä todella ovat, mutta houkuttelevia! Ihmisten rakkaudettomuus, yhteyksien puute ja syyllisyys ovat antaneet Junkolalle paljon taiteellisesti hedelmällistä, kafkamaista pohdinnan aihetta.