Arturon saari

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1959

Teosarvio

Vaikkei tämä romaani olekaan mikään huomattava taideteos eikä sen inhimillinen anti kovin syvällinen, lukee sen kuitenkin halukkaasti ja jättää käsistään virkistyneenä. On kuin jotain Nopolin lahden häikäisevästä ja kaikenparantavasta aurinkoisuudesta olisi jäänyt sen lehdille heijastumaan suomalaiseenkin lukijaan. Tapahtumapaikkana on tuossa lahdessa sijaitseva Procidan saari, jossa perintövarakas ja levottomasti vaelteleva leski-isä asuu keskenkasvuisen poikansa kanssa. Tästä hän ei paljoakaan piittaa, mutta siitä huolimatta poika palvoo palvomalla isäänsä. Kerran tulee Napolin-laivalla isän mukana nuori äitipuoli taloon, tyttö joka ei ole kuin parisen vuotta poikaa vanhempi. Aluksi ollaan epäluuloisia ja kyräillään, mutta pian syntyy nuorten kesken tunne, joka ei ole hevin hallittavissa. Värikäs aihe ja luistava, kiintoisa kehittely pelastaa Moranten vuolassanaisen romaanin ajanvietekirjallisuuden tavanomaiselta kohtalolta.