Kauppamies Turun hovissa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1968

Teosarvio

Hans van Sandenista on syntynyt jo kolmas teos (viimeinen? ). Trilogian toinen osa oli hajanainen, kolmannessa on alku kiinnostusta herättävä ja hyvää lupaava, mutta lopussa aihe hajoaa, kuten Ursula Pohjolan-Pirhosen kirjoissa niin usein on tapahtunut. Tällä kertaa on kyseessä monia muitakin romaanisarjoja vaivaava välttämätön lopettamisen tarve: aiheen eri puolet on saatava viedyiksi päätökseen ja tällöin helposti joudutaan tekemään toteavia esityksiä, jotka vaikuttavat teennäisiltä. Kauppias van Sandenissa ja muissakin henkilöissä on nyt enemmän verta ja luonnetta kuin edellisessä romaanissa, mutta liian monien henkilöiden vaiheiden kuvaaminen estää syventymisen kuhunkin erikseen. Kerronta on mielestäni luistavampaa ja kiinteämpää kuin edellisessä Sanden-romaanissa.