Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Welman tytöt
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Feministisen fantasiaromaanin tapahtumapaikkana on Elävien Vuorten eteläpuolella sijaitseva miesten hallitsema Syysmaa, jossa naisilla ja tytöillä ei ole mitään oikeuksia. Seitsemäntoistavuotias Adaira elää rauhallista elämää kolmen sisarensa kanssa äitinsä valvonnan alla. Adairan suojattu elämä rikkoutuu ennalta arvaamatta, kun pojattomuutensa katkeroittama isä ilmoittaa löytäneensä tyttärelleen aviomiehen. Sulhanen osoittautuu irstaaksi ja vastenmieliseksi mieheksi, jonka vaimoksi Adaira ei missään tapauksessa halua. Valinnanmahdollisuutta ja pakoa tilanteesta ei kuitenkaan ole. Matkalla häätaloon Adaira ryöstetään. Rosvot ovat salaperäisiä Welman tyttöjä, jotka kuuluvat kiellettyyn ja vainottuun Villipihlajan uskonsuuntaan ja joista jokainen on saanut Villipihlajalta oman tehtävänsä. Adaira joutuu päättämään haluaako palata kotiin vai liittyä Welman tyttöihin.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Mahtava uusi fantasiasarja varttuneille nuorille!
Adaira, kirjailija Banukin 17-vuotias tytär, saa tuta kovemman kautta Syysmaan ankarat elämänlait isän päättäessä naittaa hänet Samak Tietävälle, joka on irstas, pahamaineinen ja jo yhden vaimon loppuun kuluttanut mies. Tytön itkuinen kapina ei auta, vaan vaunut lähtevät kuljettamaan häntä kohti Samakin kartanoa. Rosvojoukko hyökkää kuitenkin matkalaisten kimppuun, ja Adaira kuljetetaan silmät sidottuina tuntemattomaan Varjolinnaan, missä pitää majaansa syysmaalaisen yhteiskunnan miesvaltaa vastaan kapinoiva naisjoukko – viisi uhmakasta, opinhaluista ja aseenkäyttötaitoista lainsuojatonta johtajanaan voimakastahtoinen Welma. Nopeasti Adairalle selviää, että naiset ovat Villipihlajan, vanhan kielletyn naisten jumalan, palvojia. Adairakin saa Villipihlajalta salaisen lahjan, joka pelastaa hänet varmalta kiinnijoutumiselta naisten liikkuessa valepuvussa muiden ihmisten joukossa. Ratkaiseva käänne yhteisön elämässä tapahtuu, kun Adairan korviin kantautuu tieto, että Banuk aikoo antaa Samakille vaimoksi Adairan nuoremman sisaren Nenean –
Anu Holopainen on nuorten fantasiafriikkien suosikiksi noussut kirjailija, joka on saanut kiitosta erityisesti Pohjoistuulten maahan sijoittuvasta kirjasarjastaan. Nyt alkavan Syysmaa-sarjan kohderyhmänä ovat hieman varttuneemmat lukijat – imuun joutuu heti ensimmäisessä osassa!
(Karisto)
Mahtava uusi fantasiasarja varttuneille nuorille!
Adaira, kirjailija Banukin 17-vuotias tytär, saa tuta kovemman kautta Syysmaan ankarat elämänlait isän päättäessä naittaa hänet Samak Tietävälle, joka on irstas, pahamaineinen ja jo yhden vaimon loppuun kuluttanut mies. Tytön itkuinen kapina ei auta, vaan vaunut lähtevät kuljettamaan häntä kohti Samakin kartanoa. Rosvojoukko hyökkää kuitenkin matkalaisten kimppuun, ja Adaira kuljetetaan silmät sidottuina tuntemattomaan Varjolinnaan, missä pitää majaansa syysmaalaisen yhteiskunnan miesvaltaa vastaan kapinoiva naisjoukko – viisi uhmakasta, opinhaluista ja aseenkäyttötaitoista lainsuojatonta johtajanaan voimakastahtoinen Welma. Nopeasti Adairalle selviää, että naiset ovat Villipihlajan, vanhan kielletyn naisten jumalan, palvojia. Adairakin saa Villipihlajalta salaisen lahjan, joka pelastaa hänet varmalta kiinnijoutumiselta naisten liikkuessa valepuvussa muiden ihmisten joukossa. Ratkaiseva käänne yhteisön elämässä tapahtuu, kun Adairan korviin kantautuu tieto, että Banuk aikoo antaa Samakille vaimoksi Adairan nuoremman sisaren Nenean –
Anu Holopainen on nuorten fantasiafriikkien suosikiksi noussut kirjailija, joka on saanut kiitosta erityisesti Pohjoistuulten maahan sijoittuvasta kirjasarjastaan. Nyt alkavan Syysmaa-sarjan kohderyhmänä ovat hieman varttuneemmat lukijat – imuun joutuu heti ensimmäisessä osassa!
(Karisto)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Alkukieli
Tekstinäyte
Sitten se tietenkin tapahtui. Äiti laski kädestään hamekankaan jota oli tutkiskellut ja käänsi katseensa suoraan Adairaan. Epäuskoinen riemu välähti sinisissä silmissä, mutta se katosi saman tien kun Adaira hypähti jaloilleen ja lähti poispäin niin nopeasti kuin pääsi. Ihmispaljous kuitenkin hidasti hänen etenemistään, eikä hän uskaltanut rynnätä törmäilevään juoksuun ettei vetäisi liikaa huomiota itseensä.
- Adaira! Älä mene!
Äidin ääni kaikui torilla. Ihmiset alkoivat yhdistää huudot nuoreen naiseen joka kamppaili tietään väkijoukon läpi, monet katsoivat Adairaan jo epäluuloisina: oliko tyttö tehnyt jotakin väärää ja pakeni rangaistusta?
Adaira pääsi kahden talon väliselle kujalle. Täällä oli pyryttänyt enemmän kuin Varjolinnaa ympäröivässä metsässä, ja kujalla oli paksusti lunta jonka ihmiset olivat työntäneet alas katoilta. Silti kulkeminen oli helpompaa kuin töykkivässä ihmismeressä, eikä Adaira piitannut lumikokkareista jotka varisivat saappaanvarsista sisään.
- Varas! Pysäyttäkää hänet!
Adaira pysähtyi kesken askeleen eikä voinut uskoa kuulemaansa. Äiti oli keksinyt miten saisi hänet kiinni.
- Näen hänet, täällä kujalla!
Miehen ääni kuului aivan läheltä eikä Adaira jäänyt edes vilkaisemaan taakseen vaan kiristi vauhtia. Mennessään hän silmäili mahdollisia piilopaikkoja, mutta ei nähnyt yhtäkään jonne olisi ehtinyt livahtaa huomaamatta.
Sydän paukutti rintakehää ja muljahteli inhottavasti pelosta, jalat alkoivat väsyä kun märkä hameenhelma kiertyi sääriin. Adaira pääsi kylän laidalle ja katseli avuttomana ympärilleen. Metsänrajaan oli pitkä matka, mutta se oli ainoa toivo. Takaa-ajajien joukko kuului kasvavan. Hetken hän jopa harkitsi ottavansa orresta hevosen, mutta se olisi liian vaarallista. Jos hänet saataisiin kiinni, hänen olisi paljon helpompi paeta äidiltä kuin vankilasta jonne hevosvarkaat heitettiin tuomiota odottamaan.
Adaira ryntäsi leveälle kärrypolulle joka vei peltotilkkujen välistä kohti metsää. Juostessaan hän yritti äänten perusteella päätellä kuinka paljon hänellä oli etumatkaa. Hän ei uskaltanut katsoa taakseen ettei olisi kompastunut, sillä polku oli paikoin jäinen ja halkokärryjen painamien urien juovittama.
Verenmakuinen lima pyrki kurkkuun, reisilihaksia poltti, mutta Adaira pääsi metsään saakka. Siellä kuitenkin odotti epämiellyttävä yllätys: pienten suolampien tilkuttama alue joka näytti leviävän joka suuntaan. Veden pinnalla oli ohut riite, jalka meni sen läpi melkein huomaamatta. Hurjan vauhdin takia asia ei edes valjennut heti Adairalle, hän seisoi jo nilkkojaan myöten tikkuisessa mudassa ennen kuin pysähtyi. Pää nykien hermostuneesti joka suuntaan hän etsi hädissään pakoreittiä, mutta lampien välinen maasto oli hyllyvää lettoa johon hän pahimmassa tapauksessa vajoaisi vyötäröä myöten ja juuttuisi kiinni.
Takaa kuului rytiseviä askeleita ja huudahduksia. Makeanmätä seisovan veden haju täytti Adairan sieraimet kun hän veti hartiansa kyyryyn, puristi silmänsä kiinni ja päässä kieppui yksi ainoa ajatus: Älkää nähkö minua, älkää nähkö minua...
Adaira kuunteli askelten hidastuvan kun joukko ihmisiä tuli veden äärelle. Kohta joku kahlaisi hänen luokseen, hänet vietäisiin äidin luokse ja sitten -
- Minne hän katosi?
Adairan silmät revähtivät auki, hän uskalsi tuskin hengittää. Kuinka he eivät havainneet häntä seisomassa keskellä lammikkoa? Hän käänsi hyvin, hyvin hitaasti päätään ja näki vain noin kymmenen askeleen päässä kolme miestä sekä äidin ja tämän ystävättären Einean. Tietenkin! Adaira muisti Einean muuttaneen pari vuotta aiemmin uuteen taloon, ilmeisesti tämän kylän lähistölle, ja äiti oli tullut vierailulle ystävättärensä luokse.
Adairan sydämessä sävähti kun hän arvasi pikkusiskojen olevan äidin mukana. Todennäköisesti heidät oli jätetty kartanolle palvelijoiden hoitoon kun naiset olivat lähteneet markkinoille, mutta silti Adairalle tuli epätoivoinen tunne että hän olisi ehkä voinut nähdä Nenean jos olisi vain tiennyt etsiä tätä.
Mutta nyt täytyi keskittyä nykyhetkeen. Adaira ihmetteli miksi miehet edelleen marssivat suon laitamilla, tutkaillen maata ja etsien hänen jälkiään. Sitten yksi miehistä osoitti suoraan häneen.
- Tästä on riitettä rikki, mutta ne ovat tuon kurjen jäljet, mies sanoi. - Jos tyttö olisi juossut tuosta kohdin, lintu olisi säikähtänyt ja lentänyt pois.
Muut äännähtelivät myöntävästi. Adairan ymmärrys tuntui seisahtuvan täysin. Hän etsi jonkinlaista johtolankaa mielestään, mutta se tuntui samalta kuin olisi hapuillut side silmilllä suurella aukiolla - käteen jäi pelkkää tyhjää. Lintu?
- Adaira! Älä mene!
Äidin ääni kaikui torilla. Ihmiset alkoivat yhdistää huudot nuoreen naiseen joka kamppaili tietään väkijoukon läpi, monet katsoivat Adairaan jo epäluuloisina: oliko tyttö tehnyt jotakin väärää ja pakeni rangaistusta?
Adaira pääsi kahden talon väliselle kujalle. Täällä oli pyryttänyt enemmän kuin Varjolinnaa ympäröivässä metsässä, ja kujalla oli paksusti lunta jonka ihmiset olivat työntäneet alas katoilta. Silti kulkeminen oli helpompaa kuin töykkivässä ihmismeressä, eikä Adaira piitannut lumikokkareista jotka varisivat saappaanvarsista sisään.
- Varas! Pysäyttäkää hänet!
Adaira pysähtyi kesken askeleen eikä voinut uskoa kuulemaansa. Äiti oli keksinyt miten saisi hänet kiinni.
- Näen hänet, täällä kujalla!
Miehen ääni kuului aivan läheltä eikä Adaira jäänyt edes vilkaisemaan taakseen vaan kiristi vauhtia. Mennessään hän silmäili mahdollisia piilopaikkoja, mutta ei nähnyt yhtäkään jonne olisi ehtinyt livahtaa huomaamatta.
Sydän paukutti rintakehää ja muljahteli inhottavasti pelosta, jalat alkoivat väsyä kun märkä hameenhelma kiertyi sääriin. Adaira pääsi kylän laidalle ja katseli avuttomana ympärilleen. Metsänrajaan oli pitkä matka, mutta se oli ainoa toivo. Takaa-ajajien joukko kuului kasvavan. Hetken hän jopa harkitsi ottavansa orresta hevosen, mutta se olisi liian vaarallista. Jos hänet saataisiin kiinni, hänen olisi paljon helpompi paeta äidiltä kuin vankilasta jonne hevosvarkaat heitettiin tuomiota odottamaan.
Adaira ryntäsi leveälle kärrypolulle joka vei peltotilkkujen välistä kohti metsää. Juostessaan hän yritti äänten perusteella päätellä kuinka paljon hänellä oli etumatkaa. Hän ei uskaltanut katsoa taakseen ettei olisi kompastunut, sillä polku oli paikoin jäinen ja halkokärryjen painamien urien juovittama.
Verenmakuinen lima pyrki kurkkuun, reisilihaksia poltti, mutta Adaira pääsi metsään saakka. Siellä kuitenkin odotti epämiellyttävä yllätys: pienten suolampien tilkuttama alue joka näytti leviävän joka suuntaan. Veden pinnalla oli ohut riite, jalka meni sen läpi melkein huomaamatta. Hurjan vauhdin takia asia ei edes valjennut heti Adairalle, hän seisoi jo nilkkojaan myöten tikkuisessa mudassa ennen kuin pysähtyi. Pää nykien hermostuneesti joka suuntaan hän etsi hädissään pakoreittiä, mutta lampien välinen maasto oli hyllyvää lettoa johon hän pahimmassa tapauksessa vajoaisi vyötäröä myöten ja juuttuisi kiinni.
Takaa kuului rytiseviä askeleita ja huudahduksia. Makeanmätä seisovan veden haju täytti Adairan sieraimet kun hän veti hartiansa kyyryyn, puristi silmänsä kiinni ja päässä kieppui yksi ainoa ajatus: Älkää nähkö minua, älkää nähkö minua...
Adaira kuunteli askelten hidastuvan kun joukko ihmisiä tuli veden äärelle. Kohta joku kahlaisi hänen luokseen, hänet vietäisiin äidin luokse ja sitten -
- Minne hän katosi?
Adairan silmät revähtivät auki, hän uskalsi tuskin hengittää. Kuinka he eivät havainneet häntä seisomassa keskellä lammikkoa? Hän käänsi hyvin, hyvin hitaasti päätään ja näki vain noin kymmenen askeleen päässä kolme miestä sekä äidin ja tämän ystävättären Einean. Tietenkin! Adaira muisti Einean muuttaneen pari vuotta aiemmin uuteen taloon, ilmeisesti tämän kylän lähistölle, ja äiti oli tullut vierailulle ystävättärensä luokse.
Adairan sydämessä sävähti kun hän arvasi pikkusiskojen olevan äidin mukana. Todennäköisesti heidät oli jätetty kartanolle palvelijoiden hoitoon kun naiset olivat lähteneet markkinoille, mutta silti Adairalle tuli epätoivoinen tunne että hän olisi ehkä voinut nähdä Nenean jos olisi vain tiennyt etsiä tätä.
Mutta nyt täytyi keskittyä nykyhetkeen. Adaira ihmetteli miksi miehet edelleen marssivat suon laitamilla, tutkaillen maata ja etsien hänen jälkiään. Sitten yksi miehistä osoitti suoraan häneen.
- Tästä on riitettä rikki, mutta ne ovat tuon kurjen jäljet, mies sanoi. - Jos tyttö olisi juossut tuosta kohdin, lintu olisi säikähtänyt ja lentänyt pois.
Muut äännähtelivät myöntävästi. Adairan ymmärrys tuntui seisahtuvan täysin. Hän etsi jonkinlaista johtolankaa mielestään, mutta se tuntui samalta kuin olisi hapuillut side silmilllä suurella aukiolla - käteen jäi pelkkää tyhjää. Lintu?
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
259