Veitsen terällä
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
2/1948
Teosarvio
Maugham on niitä aikamme kirjailijoita, joilla huippuunsa kehitetty ammatin osaaminen kykenee ainakin jossakin määrin jopa korvaamaan alkuperäisen nerouden puutteenkin. Siitä on tässä esiteltävänämme oleva romaani hyvänä esimerkkinä. Sen tunnelma on äärimmäisen tiivistetty, ihmiskuvaus osuvaa, taidokasta, jopa syvällistäkin, siinä on sekä nykyaikaisen paljastusromaanin häikäilemättömyyttä että korkeaa aatteellisuutta, joten se tyydyttää yhtä hyvin suurta yleisöä kuin tuntijoitakin. Se on toisin sanoen teos, jonka lukee nautinnokseen, vaikkei siitä sitten paljon enempää saisikaan.
T. P.
T. P.