Ruskan palo ja havulintu
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
8/1966
Teosarvio
Veikko Rissanen on tähän mennessä ansioitunut lähinnä eräkirjailijana. Nyt on kysymyksessä eräänlainen romaanin ja mietekirjan välimuoto. Siinä kerrotaan miehestä, joka lähtee koiransa kanssa syksyiselle eräretkelle. Hän ei niinkään ole riistanpyynnissä, vaan päätarkoituksena on selvitellä mieleen ahtautuneita elämänkysymyksiä. – Rissanen on miellyttävän levollinen kertoja; hänen asiantuntemuksensa ja ilmaisunsa ovat parhaimmillaan luonnon tarkkailussa. Mietiskely sen sijaan on verraten tavanomaista, ei toki latteaa, mutta ei myöskään erityisen lennokasta.