Vainottuna Karpaateilla
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
12/1975
Teosarvio
Teos kertoo muutamasta saksalaisesta sotilaasta, jotka jäävät rintaman perääntyessä Neuvostoliiton joukkojen valtaamaan Romaniaan, vuoristoseudulle. Yksi heistä jää henkiin ja kuljettuaan vuosia ristiin rastiin Karpaateilla elää toistakymmentä vuotta maalaistalon ullakolla, kunnes lopulta saa kiinni jouduttuaan yllättäen luvan lähteä Saksaan romanialaisen vaimonsa kanssa. Uskottavuutta ei tekijä kirjaan ole saanut. Liitteenä oleva Balkanin kartta on tarpeeton. Tekijällä on selvä ennakko-asenne, kun hän kuvaa valtausjoukkoja. Kirjan paikallisväri on hyvin vaisu, joissakin kohdin tämän tavoittelu saa jopa tosikertomusmaisia piirteitä.