Örn, Juhani
Elämäkertatietoa
Asuinpaikka Pohjois-Karjala ja Joensuu 1950-1962, Joensuu 2009-. Eronnut.
Puuseppä, kansakoulunopettajan tutkinto Kajaanin seminaari 1970,
opettajana, koulujohtajana ja rehtorina 34 vuotta.

Tekstinäyte
"Joskus pimeät talvet saattavat tuntua loputtoman pitkiltä, mutta lopulta vuodenkierrossa koittaa aina uusi kevät. Pohjois-Karjalan ankaran ja pitkän, lumisen talven jälkeen uuden kevään tulo oli aina sitäkin ihanampaa. Kylmät, purevat pohjoistuulet kääntyivät lauhkeiksi etelätuuliksi, ja ne yölliset paukkupakkaset loppuivat. Vaikka öisin lämpömittari keikkui vielä lähellä nollaa, oli ilmassa jo aavistus pian koittavasta kesästä. Valon ja lämmön lisääntyessä kevät eteni kohisten kesää kohti sekä luonnossa että meidän mielissämme.
Kuin pienet orvot vieraalla maalla, koko loppumattomalta tuntuneen hyytävän, pimeän talven, olimme palelleet eksyksissä, kaukana kotiliedestä. Pian koittava kevät johdattaisi meitä päivä päivältä lähemmäs kesää, kuin oman äidin odottavaa, lämmintä syliä.
Olimme nyt selvittäneet kuudennen luokan kunnialla, ja siitä kertoivat yhä vain paremmat numerot kevättodistuksessa. Opettajamme jakoi pari stipendiä ja toisen hän antoi minulle. Siitari oli tietenkin siitä kovin mielissään, koska lastenkodin asukeille ei kovin usein stipendejä osunut. Ensi syksynä menisimme jo seiskaluokalle, mutta emme ajatelleet nyt sitä, vaan aioimme nauttia kolmen kuukauden kesälomasta täysin siemauksin."
[Kaurapuuroa ja karsseria. Omakustanne 2009, s. 204]