Teleny

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1973

Teosarvio

Tutkijat eivät varmasti vanno Wildeä tämän homoseksualismin ylistystä suitsuttavan eroottisen tuotteen tekijäksi. Moniaita yhtymäkohtia kuitenkin on esim. Dorian Grayn muotokuvaan. Teoksen muoto lähtee kertojasta ja kuuntelijasta, joka väliin aktiivisestikin vaihtaa näkökulmia. Camille rakastuu nuoreen pianistiin Teleny'hin, jonka kanssa hän solmii sekä henkisesti että fyysisesti antoisan suhteen päästyään irti ennakkoluuloistaan. Teleny tekee itsemurhan jouduttuaan taloudellisten seikkojen takia pettämään Camillen. Telenyssä on monia tutkijan kannalta mielenkiintoisia kohtia: päähenkilöiden telepaattinen yhteys, joka viittaa kaksoisolentomotiiviin, narsismi ja suhteet äitiin, jotka psykoanalyysin mukaan ovat homoseksualismin tärkeitä kuvioita. Kirjaa voisi tulkita myös freudilaisittain luontevasti. Kokonaisuutena lukijan kannalta Teleny on varsin epätasainen, korkeatasoisesta kuvauksesta halvan pornografian keinoihin.