Kun muurit sortuivat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1970

Teosarvio

Pohjolan-Pirhonen, Ursula. Kun muurit sortuivat.

Romaani on jatkoa kahdelle aikaisemmalle Ursula Pohjolan-Pirhosen romaanille, ja näyttää siltä, että kirjailija tulee edelleen jatkamaan samaa aihepiiriä. Kuvaus ja kerronta ovat aikaisempien romaanien tyylistä. Vauhdikkuutta ei puutu. Tiettyä kaavamaisuutta kirjassa kuitenkin on, mikä tekee sen paikoin ikovasti kirjailijan entisten romaanien kaltaiseksi. Uskon silti, että innostuneita romantiikannälkäisia lukijoita riittää.