Kiitollisuuden yrtti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1939

Teosarvio

Sangen ristiriitaisen henkisen perinnön saanut talonpoikaispoika joutuu kasvatiksi isoon. hienoon pappilaan, jossa hän saa kokea niin hyvin myötätuntoa ja kannustamista kuin myös syrjimistä ja väheksymistä. Synnynnäinen tarmo auttaa häntä selviämään vaikeuksista ja saavuttamaan itsenäisen, hyvän aseman. Tekijä kuvailee kodikkaalla tavallaan suurpappilan elämää ja ihmisiä, joista varsinkin helläsydäminen, mutta vanhentuneisiin ennakkoluuloihin piintynyt ruustinna jää mieleen. Tätä valoisaa, elämän myönteistä teosta voi kirjastoissa suositella nuorillekin lukijoille.