Huono iho

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1987

Teosarvio

Voimakassanaisen runoilijan tilitystä lapsuudestaan ja nuoruudestaan insinööriperheen kaksostyttärenä. Lähtökohtina ovat oma kaksosrooli sekä ajatus, jonka mukaan ihminen on menneisyytensä uhri. Kirja kasvaa kapinaksi kaikkea yleisesti hyväksyttyä vastaan, vanhempia, heidän ajatusmaailmaansa, puistotätiä, koulua, hyviä tapoja, normaalia elämää. Kirjailija kuvailee reippaasti ivaillen omaa lapsiminäänsä, kertoo sumeilematta kapinointinsa likaisetkin vaiheet. Lukemisen nautittvuus syntyy estottomasta itseironiasta, tunteitten peittelemättömästä paljastamisesta, ilmaisurikkaista sanoista, jotka rikkovat sovinnaisuuden pinnat. Kapinan takana on villi halu löytää se minä, jonka kirjoittajan mielestä kaikki muut ovat häneltä halunneet peittää. Lopullinen ratkaisu on lesbolaisuus. Ainakin minulle ratkaisu oli pettymys. Niin rohkeasta elämän kohtaamisesta ja oman itsensä repimisestä olisin odottanut suurempaa, humaanimpaa, merkittävämpää tulosta. Tällaisena myöskin komea ajatus menneisyytensä uhrista kääntyy päälaelleen. Kuka tai mikä itse asiassa oli kenen uhri?