Tuliterä

Timo Parvelan kirjoittama Tuliterä erottuu edukseen muiden nuorille suunnattujen fantasiakirjojen joukosta. Varsinkin viittaukset Suomen kansalliseepokseen Kalevalaan saavat kirjan persoonalliseksi, kun muuten kirja saattaisi hukkua turhan helposti massan joukkoon. Kirjassa on sekoiteltu hyvissä määrin oikeaa elämää, sekä fantasiatarinoita, eikä missään vaiheessa kumpikaan tyylisuuntauksista näyttele liian suurta roolia. Toisinaan tyylisuuntaus vaihtuu nopeasti toiseen esimerkiksi, kun aina, kun kantele otetaan käyttöön. Kirjassa on mielenkiintoinen alkuasetelma; Ahti elää täysin ilman huoltajaa ja rehtori on kolkuttelemassa ovella. Hetken päästä Ahdin, sekä tämän kavereiden Ilmarin, "Ilun", ja hänen isosiskonsa Annin elämä muuttuu kertaheitolla jännittäväksi, kun he huomaavat kanteleen erikoisuudet.

Kirjan henkilöt ovat mielenkiintoisia, ja kaikilla on selkeä oma persoonansa. Henkilöihin on suhteellisen helppoa samaistua Timo Parvelan taitavan letkeän kuvailun ansiosta. Myös sivuhenkilöihin on paneuduttu suunnitteluvaiheessa, eikä panostus ole suuntautunut pelkästään päähenkilöiden persoonallisuuksiin. Kunniamaininta Jokkerin pelottavankin itsevarmasta, mutta toimivasta kokonaisuudesta.

Itse en ole koskaan ollut varsinaisesti fantasiakirjojen ystävä, mutta Tuliterän omaperäinen todellisuudesta kumpuava idea on mukaansatempaava. Vaikka juoni olikin mielenkiintoinen ja omanlaisensa, oli kirjassa välillä vaikeuksia pysyä mukana, ellei koko ajan keskittynyt täysillä lukemaansa.

Kirjan päähenkilöt Ahti ja Ilmari ovat hyviä kavereita ja heitä myös yhdistää yksi asia: Heidän isänsä ovat kadonneet.

Ahti omistaa kanteleen ja osaa soittaakin sillä hyvin. Kerran Ahti soittaa koulun edessä kantelellaan ja yhtäkkiä hänen sormensa alkavat etsiytyä itsestään kielille, rauhoituttuaan hän huomaa että koulun rehtori on vajonnut maahan kaulaansa myöten. Mikä sai tämän aikaan? Kaverukset saavat tietää olevansa Sammon vartioiden perillisiä ja heidän tehtävä on suojella Sammon sirpaleita, joita on ympäri maailmaa.

Kahdestaan he eivät joudu seikkailuun, mukana heillä on Anni, Ilmarin isosisko, Jokkeri ja hänen miekkansa Tuliterä sekä kantele.

Myönnettävä on, että aloitin kirjan hieman varautuneesti, koska takakannesta ymmärtää, että kirja jatkaa siitä, mihin Kalevala jäi. Mutta jo parin sivun jälkeen kirjaan ihastuu. Siellä täällä on Kalevalasta lainattuja loruja ja säkeitä, mutta muuten se noudattaa perus romaanin kulkua.

Idea on mahtava ja muutenkaan ei kirjaa voi kädestä päästää, sillä siinä ei ole tylsiä kohtia. Aina jännittävän kohdan jälkeen tulee uusi kiinnostava kohta. (Brunojr / Sivupiiri)