Ojanen, Soila
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Tietokirjat:
Tiedota tehokkaasti. Edita, 2003
Tiedota tehokkaasti. Edita, 2003
Tekstinäyte
Ilta tuli. En ollut vieläkään saanut Karolta yhteydenottoa. Aloin totisesti huolestua, etenkin kun erilaiset huumeteoriat olivat jyskineet päässäni jo viikkoja.
Toisaalta ajattelin järkevästi, että viestittömyys saattoi myös olla merkki Karon kännykän akun lopullisesta simahtamisesta. Se oli jo viikkoja nikotellut ja vaatinut jatkuvaa latausta. Olin säännöllisesti Karolle nalkuttanut akun hankkimisesta - ja keljuilin hänen nauttivan tamagotchiksi muuntuneen kännykän jatkuvasta hoitamisesta ja latauksilla ruokkimisesta. Voi, voi, onko kännykässä tarpeeksi palkkia. Laitetaan vähän latausta omalle kännykälle. Enää yksi palkki! Äkkiä elvytystä! Ruokaa! Tämä kännykkähän kuolee! Karo ei ottanut vinoilujani kuuleviin korviinsa. Hän oli päättänyt pinnistellä vielä vähän aikaa vanhan puhelimensa kanssa. Kuka nyt uuden akun ostaisi jo auttamattoman vanhanaikaiseen vehkeeseen? Uusi kännykkä oli Karon ostoslistalla. Vain rahoittaja puuttui.
Toisaalta ajattelin järkevästi, että viestittömyys saattoi myös olla merkki Karon kännykän akun lopullisesta simahtamisesta. Se oli jo viikkoja nikotellut ja vaatinut jatkuvaa latausta. Olin säännöllisesti Karolle nalkuttanut akun hankkimisesta - ja keljuilin hänen nauttivan tamagotchiksi muuntuneen kännykän jatkuvasta hoitamisesta ja latauksilla ruokkimisesta. Voi, voi, onko kännykässä tarpeeksi palkkia. Laitetaan vähän latausta omalle kännykälle. Enää yksi palkki! Äkkiä elvytystä! Ruokaa! Tämä kännykkähän kuolee! Karo ei ottanut vinoilujani kuuleviin korviinsa. Hän oli päättänyt pinnistellä vielä vähän aikaa vanhan puhelimensa kanssa. Kuka nyt uuden akun ostaisi jo auttamattoman vanhanaikaiseen vehkeeseen? Uusi kännykkä oli Karon ostoslistalla. Vain rahoittaja puuttui.
Taas silmissäni vilisi hymynaamaisia ekstaasilappuja, marihuanaa, ruskeita hasiskakkuja, huumepiippuja ja minigrip-pussillisia pillereitä - kuin suoraan poliisin takavarikkokuvissa. Sijoitin niitä mielessäni Mosolan koulureppuun.
Oliko Karon paketissa ollut hasismötikkä? Ja hänhän oli hihitellyt fysiikan tehtäville ja vauhdille. Huumepiireissähän amfetamiinia kutsuttiin vauhdiksi.
Päätin mennä pokkana käymään Karon kotona. Pistin takin päälle ja kiedoin kaulaliinan ympärilleni. Ilma ei ollut edes kylmä, mutta se antoi mahdollisuuden piiloutua maskin taakse. Oli jotenkin piiloutumista vaativa olo.
Meinasin ensin kiskaista pyörän alleni, mutta jätin sen lopulta telineeseen, sillä tuntui, että halusin matkan kestävän. Happitujaus kävellessä voisi helpottaa pohdintaani.
Kävelin puiston läpi pienen ostoskeskuksen ohi. Tornimaisen liiketilan kakkoskerroksessa oli kuntosali, jonka hyvin valaistut tilat näkyivät myös anteliaasti jalkakäytävälle. Treenatut kropat kestivät katseen. Joku alkulämpöä pyöräilevä nainen lauloi salimusiikin tahdissa. Alakerrassa oli keskiolutkuppila, joka mainosti torstaista sunnuntaihin tarjolla olevaa karaokehelvettiään. Muutama asiakas oli ulkona tupakalla. Keskustelu oli kovaäänistä. Siinä sitä oli - kahden kerroksen väkeä.
Jatkoin kerrostaloalueen läpi sokkeloiselle rivitaloalueelle, missä mekin olimme asuneet ennen kuin muutama vuosi sitten olimme muuttaneet lähistölle omakotitaloon. Vanhalla rivitaloalueella oli vaikea löytää oikeaa asuntoa pelkän osoitteen perusteella. Talon numero 58 vieressä oli loogisen epäloogisesti talo numero 36, mutta Karon kotiin tunsin reitin tietenkin vaikka silmät sidottuna.
Asunnon pimeät ikkunat viestittivät jo kaukaa, ettei ketään ollut kotona. Verhotkin olivat kiinni. Ilmeisesti Raahen-matka jatkui siis edelleen ja olin turhaan huolesta sekaisin. Tyypillistä Karoa oli olla ilmoittamatta matkan venymisestä!
Kuukausia sitten päättyneestä joulunajasta muistutti vielä oviaukkoa reunustava pimeä valoletku. Soitin kuitenkin ovikelloa varmuuden vuoksi ja hätkähdin, kun hetken päästä ovi aukeni edessäni.
Karon äiti seisoi ovensuussa tukka pystyssä. Hän otti tukea seinästä.
- Flunssaa liikkeellä, flunssaa liikkeellä, älä tule lähemmäksi, hän röhisi.
- Tulin Karoa moikkaamaan, sanoin perusiloisesti. Peitin häkeltymiseni mielestäni hyvin.
- Ei oo näkynyt koko viikkona... Luulin että se on teillä, sun luonas. Jotain sellaista se suunnitteli viime viikolla. Se sano, että te teette jotain isoa esitelmää vuorokaudet läpeensä. Kakskytneljä hoo, se sano.
(Petos paketissa 2009)
Oliko Karon paketissa ollut hasismötikkä? Ja hänhän oli hihitellyt fysiikan tehtäville ja vauhdille. Huumepiireissähän amfetamiinia kutsuttiin vauhdiksi.
Päätin mennä pokkana käymään Karon kotona. Pistin takin päälle ja kiedoin kaulaliinan ympärilleni. Ilma ei ollut edes kylmä, mutta se antoi mahdollisuuden piiloutua maskin taakse. Oli jotenkin piiloutumista vaativa olo.
Meinasin ensin kiskaista pyörän alleni, mutta jätin sen lopulta telineeseen, sillä tuntui, että halusin matkan kestävän. Happitujaus kävellessä voisi helpottaa pohdintaani.
Kävelin puiston läpi pienen ostoskeskuksen ohi. Tornimaisen liiketilan kakkoskerroksessa oli kuntosali, jonka hyvin valaistut tilat näkyivät myös anteliaasti jalkakäytävälle. Treenatut kropat kestivät katseen. Joku alkulämpöä pyöräilevä nainen lauloi salimusiikin tahdissa. Alakerrassa oli keskiolutkuppila, joka mainosti torstaista sunnuntaihin tarjolla olevaa karaokehelvettiään. Muutama asiakas oli ulkona tupakalla. Keskustelu oli kovaäänistä. Siinä sitä oli - kahden kerroksen väkeä.
Jatkoin kerrostaloalueen läpi sokkeloiselle rivitaloalueelle, missä mekin olimme asuneet ennen kuin muutama vuosi sitten olimme muuttaneet lähistölle omakotitaloon. Vanhalla rivitaloalueella oli vaikea löytää oikeaa asuntoa pelkän osoitteen perusteella. Talon numero 58 vieressä oli loogisen epäloogisesti talo numero 36, mutta Karon kotiin tunsin reitin tietenkin vaikka silmät sidottuna.
Asunnon pimeät ikkunat viestittivät jo kaukaa, ettei ketään ollut kotona. Verhotkin olivat kiinni. Ilmeisesti Raahen-matka jatkui siis edelleen ja olin turhaan huolesta sekaisin. Tyypillistä Karoa oli olla ilmoittamatta matkan venymisestä!
Kuukausia sitten päättyneestä joulunajasta muistutti vielä oviaukkoa reunustava pimeä valoletku. Soitin kuitenkin ovikelloa varmuuden vuoksi ja hätkähdin, kun hetken päästä ovi aukeni edessäni.
Karon äiti seisoi ovensuussa tukka pystyssä. Hän otti tukea seinästä.
- Flunssaa liikkeellä, flunssaa liikkeellä, älä tule lähemmäksi, hän röhisi.
- Tulin Karoa moikkaamaan, sanoin perusiloisesti. Peitin häkeltymiseni mielestäni hyvin.
- Ei oo näkynyt koko viikkona... Luulin että se on teillä, sun luonas. Jotain sellaista se suunnitteli viime viikolla. Se sano, että te teette jotain isoa esitelmää vuorokaudet läpeensä. Kakskytneljä hoo, se sano.
(Petos paketissa 2009)
Lähteitä ja viittauksia