Utuiset neulat
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
10/1960
Teosarvio
Tekijä on ilmeisen perehtynyt lääkärinammatissa ilmeneviin seikkoihin. Lisäksi hän osaa kertoa ne tavalla, mikä kiinnostaa suurta yleisöä. Kirja on siten hyvänlainen lääkäriromaani. Kunnanlääkärin rouvan yksinäisyys, ikävystyminen syrjäisessä maalaispitäjässä, pako menneisyyteen ja nuoruudenrakkauden kokeminen uudestaan unelmissa ovat naisellisen aidosti ja uskottavasti kuvatut, joten kirja kiinnostaa myös avioliittoromaanina. Romaanin taiteellista tasoa ei voi pitää kovinkaan korkeana, mutta hyväksi ajanvietteeksi sen lukee mielellään.