Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kissan koti

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kissan ja vanhan isännän ystävyys on jatkunut pitkään vanhassa puutalossa omenapuiden katveessa. Kaikki on sujunut totuttuun mukavaan tapaan: on herätty, syöty muroja, puuhailtu pihalla, taas syöty ja käyty päivälevolle, aina samaan tapaan minkään muuttumatta. Kunnes eräänä päivän kissa katselee vintin ikkunasta, kuinka vanhaa isäntää kannetaan autoon. Eikä isäntä palaa enää takaisin. Vintin ikkunasta kissa näkee myös, kuinka taloon tulevat uudet asukkaat, pieni tyttö vanhempiensa kanssa.

Talon uusi tyttö, Ulla, oppii kissojen kieltä ja he leikkivät yhteisiä leikkejä talossa ja puutarhassa. He näkevät myös samoja unia kaukaisesta Jupiter-planeetasta. Joskus Ullan keksimät leikit uuvuttavat vanhan kissan, eikä se henno sanoa tytölle, että se alkaa olla jo aika vanha, sydän reistailee ja koivet eivät ole yhtä vahvat ja notkeat kuin nuorena.

Surullista, että vanhan kissan täytyy lähteä viimeiselle matkalleen Jupiteriin yksin. Mutta Jupiterissa Ulla on jo käynyt kissansa kanssa ja sinne hän voi mennä yhä uudestaan, yhteisissä unissa.
(Marjatta Yamamoto/ Sanojen aika)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

79

Kustantaja

Kieli