Aeneis

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1972

Teosarvio

Aivan äskeisinä vuosina on antiikin kirjallisuuden tuotteita saatu suomeksi kaunis sarja. Osa on ollut aikaisemminkin suomennettuja, mutta pelkästään suomen kielen alalla tapahtunut kehitys on vaatimalla vaatinut uusintoja. Sellainen uusinta on kysymyksessä tässäkin tapauksessa, mutta uusinta on toki itsenäinen työ alusta loppuun. Nyt ilmestyy teoksen ensimmäinen kolmannes, jolle suomentaja on antanut nimen Aeneas ja Dido. Se on paikallaan. Tekee kuitenkin mieli todeta, että teoksen toinen kirja on tärkeimpiä tiedonlisiämme Troian sodasta. - Päivö Oksalan heksametri sujuu hyvin, lukijan kannalta paljon helpommin kuin esim. Otto Mannisen Iliadin ja Odysseian heksametri. Ehkä samalla on kuitenkin jotain menetettykin loistossa ja komeudessa. Mutta periaatteessa Oksalan uudistukset, esim. loppuheittojen karsinta, on tietysti oikea menettely. - Toivottavasti loppuosat ilmestyvät nopeassa tahdissa.