Pitkästä ilosta
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Nuoren lyyrikon toinen, raikas runoteos
Runotarina kertoo Magdasta ja Edlasta, kahdesta aikuiseksi varttuvasta tytöstä, kasvamisen vaikeudesta ja ystävyydestä täynnä ristiriitoja. Oman äänensä ja näkökulmansa tarinaan tuo rouva Karhu, yksinäistä kroonikkoelämää elävä vanhus, jolle ikä on tuonut selvyyden moniin asioihin – ei kuitenkaan kaikkiin.
Juuli Niemi (s. 1981) opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa. Hänen kiitetty esikoisrunokokoelmansa Tara ilmestyi vuonna 2003.
”Ihastuttava runokertomus laittaa lukijan uneksimaan ja aaltoilemaan tekstin mukana.” – Helsingin Sanomat
Runotarina kertoo Magdasta ja Edlasta, kahdesta aikuiseksi varttuvasta tytöstä, kasvamisen vaikeudesta ja ystävyydestä täynnä ristiriitoja. Oman äänensä ja näkökulmansa tarinaan tuo rouva Karhu, yksinäistä kroonikkoelämää elävä vanhus, jolle ikä on tuonut selvyyden moniin asioihin – ei kuitenkaan kaikkiin.
Juuli Niemi (s. 1981) opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa. Hänen kiitetty esikoisrunokokoelmansa Tara ilmestyi vuonna 2003.
”Ihastuttava runokertomus laittaa lukijan uneksimaan ja aaltoilemaan tekstin mukana.” – Helsingin Sanomat
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Alkukieli
Tekstinäyte
Ehkä vuosia myöhemmin he tapaavat
ja huomaavat parantuneensa ihon ikävästä.
Toinen heistä pitää ehkä miestä tai lasta kädestä
ja he hymyilevät toistensa silmiin.
Hän oli paras ystäväni, selitetään itsekin hämmästyneenä.
Ehkä Edla ei enää silloin näe unia,
joissa sanoo Magdalle unohtavansa tämän.
Ehkä Magda ei enää huuda siihen ei,
enää ei.
Kodin rauhassa he nojaavat nenää likaiseen ikkunaan,
suunnittelevat sen pesemistä
ja miettivät, kuinka tytöt aina oppivat päästämään päivistä irti.
Edla ja Magda.
Sinä minun, minä sinun.
Ikkunalasiin jää nimien piirtämät hatarat viivat
ja kaksi naista kääntää selkänsä eiliselle ilolle.
ja huomaavat parantuneensa ihon ikävästä.
Toinen heistä pitää ehkä miestä tai lasta kädestä
ja he hymyilevät toistensa silmiin.
Hän oli paras ystäväni, selitetään itsekin hämmästyneenä.
Ehkä Edla ei enää silloin näe unia,
joissa sanoo Magdalle unohtavansa tämän.
Ehkä Magda ei enää huuda siihen ei,
enää ei.
Kodin rauhassa he nojaavat nenää likaiseen ikkunaan,
suunnittelevat sen pesemistä
ja miettivät, kuinka tytöt aina oppivat päästämään päivistä irti.
Edla ja Magda.
Sinä minun, minä sinun.
Ikkunalasiin jää nimien piirtämät hatarat viivat
ja kaksi naista kääntää selkänsä eiliselle ilolle.
Kävellyt vieraan kaupungin katuja,
joissa harmaa sataa hiuksiin,
tuuli kulkee talojen halki
ja läpikulkijoiden askeleet lyövät kadut uuvuksiin.
Sumu istuu lasten mustiin kiharoihin
ja ihmisiä yhdistää vain yhteisen kielen puute.
Istunut kirkkojen puisilla penkeillä,
rukoillut väärillä uskonnoilla
ja sytyttänyt 50 centin toiveita.
Juonut aamujen alakuloon kahvia,
jossa on paljon vettä ja vain vähän tummien papujen tuoksua,
paheen kumeaa pohjasakkaa.
Etsinyt illan tullen ihmistä,
joka olisi yhdyssanasokea,
huonosti istuvassa puvussa
ja silmälasinsa kadottanut.
Epäonnistuttuaan,
antanut savun ottaa näön ja hajun pois,
kunnes harmaa taas tanssii hänen kanssaan.
Aamun tullen tuhkakuppiin tumpataan viimeiset haaveet,
vaikkei aurinko edes nouse näissä kaupungeissa.
Harmaa imeytyy hiuksia pitkin päänahkaan,
sakeuttaen viimeisetkin kirkkaat ajatukset.
Hän on nähnyt nämä kaupungit,
halunnut kotiin
ja kuolla.
(...)
joissa harmaa sataa hiuksiin,
tuuli kulkee talojen halki
ja läpikulkijoiden askeleet lyövät kadut uuvuksiin.
Sumu istuu lasten mustiin kiharoihin
ja ihmisiä yhdistää vain yhteisen kielen puute.
Istunut kirkkojen puisilla penkeillä,
rukoillut väärillä uskonnoilla
ja sytyttänyt 50 centin toiveita.
Juonut aamujen alakuloon kahvia,
jossa on paljon vettä ja vain vähän tummien papujen tuoksua,
paheen kumeaa pohjasakkaa.
Etsinyt illan tullen ihmistä,
joka olisi yhdyssanasokea,
huonosti istuvassa puvussa
ja silmälasinsa kadottanut.
Epäonnistuttuaan,
antanut savun ottaa näön ja hajun pois,
kunnes harmaa taas tanssii hänen kanssaan.
Aamun tullen tuhkakuppiin tumpataan viimeiset haaveet,
vaikkei aurinko edes nouse näissä kaupungeissa.
Harmaa imeytyy hiuksia pitkin päänahkaan,
sakeuttaen viimeisetkin kirkkaat ajatukset.
Hän on nähnyt nämä kaupungit,
halunnut kotiin
ja kuolla.
(...)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
runotarina
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
112