Aurinko on nousemassa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1986

Teosarvio

Pekka Leino on kirjoittanut nimimerkillä "Petrus" kaksi runokokoelmaa (Sinä kuulut johonkin, 1971 ja Sittenkin mahdollista, 1974). Omalla nimellään hän on julkaissut teoksen Kristityn pieni sanakirja (1979). Kokoelmassaan Leino pohtii kristillisyyden ja kristittynä olemisen problematiikkaa tukeutuen väliin perinteiseen fraseologiaan, väliin käyttäen rennompaa otetta. Runojen tyylillinen horjuvuus saattaa osin selittyä sillä, että tavoitteena lienee ollut puhua nuorille nuorten kielellä. Kirjoittaja on pyrkinyt ytimekkääseen, aforistiseen ilmaisuun, mutta runojen sisäinen logiikka ei aina kanna, ja lopputulos vaikuttaa hiukan jäsentymättömältä ja hajanaiselta. Kaikkiaan teksti on turhan konstikasta ja kaipaisi välittyäkseen melkoisesti tarken-tamista.