Silmät kuin pesetat
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
6/1983
Teosarvio
Kolmannessa runokokoelmassaan Maila Pöyliö kuvaa lukuisille suomalaisille tuttua tilannetta, turistimatkaa Etelään. Aurinkoa ja ylellisyyttä voi ostaa viikoksi, mutta samalla ei voi olla näkemättä myös massaturismin kääntöpuolta. Mitään uutta ei kirjoittaja näihin monien kokemiin tuntoihin kuitenkaan kykene tuomaan, vaikka kritiikin aineksia olisi varmasti paljon enempäänkin. Tällaisina runot jäävät lähinnä omien muistojen verryttelyksi, matkavaikutelmien jäsentelyksi.