Airilasta Ylppöön
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
4/1988
Teosarvio
Hyvinkään aluesairaalan ylilääkäri Terho Toivonen on koonnut kirjan, jossa kuvaillaan suomalaisia lääketieteen professoreita kaskujen ja anekdoottien välityksellä; mitä kukin on tehnyt ja sanonut eri tilanteissa. Vaikuttaa siltä, että tunnetut ja ansioituneet professorit ovat aikanaan olleet myös varsinaisia huuliveikkoja, tai sitten heistä pyritään tekemään sellaisia jälkeenpäin. Lyhyesti kuvattuna kyseessä on runsaat 200 sivua tyypillistä suomalaista huumoria - pikkurivoutta ja kiroilua, mutta suomalaisten luettavaksihan kirja on tarkoitettukin.