Yökukka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1986

Teosarvio

Yökukkaa lukiessani ajattelin, miten vähän tänään on tarjolla hyviä lukuromaaneja. Romaaneja, joitten päähenkilöt ovat aivan tavallisia ihmisiä, tapahtumat mahdollisia, ajatukset ja kehityskaaret samaistetta-vissa. Ja joissa silti ja siksi on mieltä kiehtova jännite. Yö kukka on tällainen kirja. Se on kirjoitettu yli 20 vuotta sitten (siinäkö selitys?) ja ollut silloin USA:n bestsellerlistalla. Se kertoo vaatimattomista oloista lähtevästä farmari-opettajasta ja hänen perheestään vuosisadan alussa (siinäkö toinen selitys?) Arkinen elämä koostuu työstä, pyrkimyksistä, voitoista ja tappioista, henkisistä taisteluista, rakkaudesta ja rakkauden kaipuusta, sukupolvien välisistä kuiluista, kuolemasta, epätoivosta ja toivosta. Se ei sisällä väkivaltaa, ei pornoa, ei sairaita ihmissuhteita, ei huumeita. Se ei tuudita lukijaa teeskenneltyihin päiväuniin. Se saa vain viihtymään, rentoutumaan, ajattelemaan. Kenties Yö kukka ei ole kaikkein paras lukuromaani kautta aikojen (alku on hieman hidas), mutta tänään käteen otettuna se on mahdollisuus eläytyä lämpimien ja oikeitten ihmisten elämään. Selkävoitto kymmenistä likaisista ja vääristyneistä kassamagneeteista, joita niitäkin jotkut kirjallisuudeksi nimittävät.