Mauriora

Uusseelantilaisen kirjailijan palkittu romaani kertoo naisesta, miehestä ja puhekyvyttömästä pojasta. Jokaisella heistä on katkera menneisyys, lapsellakin, joka ei kuitenkaan pysty siitä puhumaan, tuskin edes sitä muistamaan. Nainen on erakko. Lapsen välityksellä hän kohtaa miehen, pojan ottoisän, joka perheensä menetettyään kohdistaa rakkautensa ja vihansa mykkään lapseen. Nämä kolme ihmistä kiintyvät toisiinsa lujasti, silti tulee ristiriitoja. Poika ärsyttää tahallaan, toistuvasti, isänsä sellaiseen raivoon, että tämä lopulta pahoinpitelee lapsen lähes henkihieveriin. Jokaisen yhteenoton jälkeen lapsi rakastaa isää entistä enemmän ja sama koskee myös isää... Ehkä lapsi kokee ansaitsevansa kurituksen, ehkä se puhdistaa hänet pahasta? Kertomus on pitkä ja monisyinen, siihen kutoutuu myös maoriheimon uskomuksia, mystiikkaa, vahvaa symboliikkaa. Loppu on onnellinen, pitkän eron jälkeen kolmikko hakeutuu jälleen yhteen, ehkä heistä tulee perhe, ehkä ei. Miehen ja naisen välinen rakkaus on tässä toisarvoista, sitä ei ehkä edes ole tavanomaisessa merkityksessä. Mutta nuo kolme rakastavat toisiaan ja kuuluvat yhteen. Tämä rakenteeltaan ja kieleltään erikoinen romaani viehätti ja ajattelutti pitkään.