Vaarallinen ikä
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
1938
Teosarvio
Ei ole aivan hiukankaan eri asia kirjoittaa hyvä pakina tai hyvä näytelmä. – Nimimerkki Simo Penttilä pystyy kyllä tunnetusti edellämainittuun toimeen, mutta jälkimäinen tuntuu olevan hänelle - vielä eräiden alustavien kokeidenkin jälkeen - peräti outoa. Henkilöiden draamallinen toiminta pyrkii hänellä muodostumaan kirjailijan tekemien tyyppien jaaritteluksi, ja vaikkapa jutuissa väliin olisi mukana satiirin kirpeyttäkin, voi ainoastaan hyvä näyttämöllinen suoritus pelastaa tämän kaltaiselle teokselle yleisömenestyksen. - Lavastus on läpi näytelmän sama ja henkilöitä on vain yhdeksän (6 naista ja 3 miestä), mutta näytelmän pituus tekee vaikeaksi ajatella sitä esitettäväksi tavallisena seuranäytelmänä.