Tappajahain paluu
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
12/1978
Teosarvio
Benchleyn 'Tappajahai' sai filminä vielä romaaniakin räjähdysmäisemmän maailmanmenestyksen, jolloin oitis päätettiin rakentaa jatkofilmi saman kaupungin rannalle toistamiseen eksyneestä tappajahaista, joka eräänlaisena tilastollisena mahdottomuutena saa riehua tappohankkeissa pitkään ennen kuin kaupungissa edes tajutaan, mistä on kysymys. Tästä kahden hengen laatimasta filmikäsikirjoituksesta puolestaan kolmas menestyskirjailijaksi mainittu laati tämän romaanin, ja ihme on, että tällä tavoin keinosynnytetty teos lainkaan toimii. Peruskuvio on rakenteellisesti sama kuin ensimmäisessä Benchleyn kirjassa, mutta osaset pyrkivät koko ajan hajaantumaan irrallisiksi kohtauksiksi, joissa joskus on ammatillista ytyäkin, mikäli lukija viitsii pinnistäytyä mukaan kirjan väen tungokseen, josta eivät aina alkuperäisen teoksen henkilötkään jaksa erottua. Ylen laskelmoitua kauppatavaraa, mitäpä muutakaan.