Löytönen, Markku
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
© Veikko Somerpuro
Elämäkertatietoa
Professori. FM 1979, FT 1986 Helsingin yliopisto. Assistentti 1982–1994 maantieteen laitos, Helsingin yliopisto. Apulaisprofessori 1995–1998 ja professori 1998–1999 maantieteen laitos, Turun yliopisto. Professori 1999– maantieteen laitos, Helsingin yliopisto. Varadekaani 2004–2008, vararehtori 2008–2009.
Tärkeimmät tutkimusaiheet ovat terveysmaantiede, paikkatietojärjestelmät sekä tutkimusmatkailu ja sen historia.
Päättyneitä tai yhä jatkuvia luottamustehtäviä mm. International Geographical Union –järjestön varapresidentti, Suomen Akatemian BY-tmk:n 1. varapuheenjohtaja, Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan hallituksen jäsen, Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen, Maanpuolustuskorkeakoulun neuvottelukunnan puheenjohtaja ja Maanpuoustuksen tieteellisen neuvottelukunnan varapuheenjohtaja.
Toiminut päätoimittajana Terra- ja Fennia-lehdissä sekä Annales Academiae Scientiarum Fennicae – Geologica-Geographica. On tai on ollut toimitusneuvoston jäsen Journal of Health and Place, International Journal of Health Geographics ja Belgeo. VR3, SVR-R1, Sotilasansiomitali ja Maanpuolustusmitali kultaisella soljella.
J. E. Rosbergin palkinto vuoden parhaasta maantieteen pro gradu –tutkielmasta 1980, Tieto-Finlandia –kirjallisuuspalkinto 1990, Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 1990, Vuoden tiedekirja –palkinto 1990, Tietopöllö–kirjallisuuspalkinto 2004, Tieto-Lauri –kirjallisuuspalkinto 2009
Tärkeimmät tutkimusaiheet ovat terveysmaantiede, paikkatietojärjestelmät sekä tutkimusmatkailu ja sen historia.
Päättyneitä tai yhä jatkuvia luottamustehtäviä mm. International Geographical Union –järjestön varapresidentti, Suomen Akatemian BY-tmk:n 1. varapuheenjohtaja, Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan hallituksen jäsen, Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen, Maanpuolustuskorkeakoulun neuvottelukunnan puheenjohtaja ja Maanpuoustuksen tieteellisen neuvottelukunnan varapuheenjohtaja.
Toiminut päätoimittajana Terra- ja Fennia-lehdissä sekä Annales Academiae Scientiarum Fennicae – Geologica-Geographica. On tai on ollut toimitusneuvoston jäsen Journal of Health and Place, International Journal of Health Geographics ja Belgeo. VR3, SVR-R1, Sotilasansiomitali ja Maanpuolustusmitali kultaisella soljella.
J. E. Rosbergin palkinto vuoden parhaasta maantieteen pro gradu –tutkielmasta 1980, Tieto-Finlandia –kirjallisuuspalkinto 1990, Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 1990, Vuoden tiedekirja –palkinto 1990, Tietopöllö–kirjallisuuspalkinto 2004, Tieto-Lauri –kirjallisuuspalkinto 2009
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Julkaisuja yht. yli 370 ml. tieteelliset artikkelit, oppikirjat, kongressijulkaisut ja populaarijulkaisut.
Tekstinäyte
Hätääntynyt vanhus opettelee
Yksi oppikouluni opettajista oli innokas valokuvauksen harrastaja. Koulun väestösuojaan hän oli rakentanut hyvin varustellun pimiön. Väestösuojan käytön vastineeksi hän veti koulun kamerakerhoa, johon hän houkutteli minutkin mukaan. Kerho kokoontui kerran viikossa. Tapaamisessa opettaja kertoi jostain teemasta esimerkkien avulla. Sitten asiaa harjoiteltiin omilla kuvilla. Vanhemmat kerholaiset opettivat aloittelijoille perustekniikoita; negatiivin kehitystä, erilaisten materiaalivalintojen vaikutusta ja vedostustekniikoita. Olen kouluaikojen jälkeen harrastanut valokuvausta kotitarpeiksi yli kolmekymmentä vuotta.
Yksi oppikouluni opettajista oli innokas valokuvauksen harrastaja. Koulun väestösuojaan hän oli rakentanut hyvin varustellun pimiön. Väestösuojan käytön vastineeksi hän veti koulun kamerakerhoa, johon hän houkutteli minutkin mukaan. Kerho kokoontui kerran viikossa. Tapaamisessa opettaja kertoi jostain teemasta esimerkkien avulla. Sitten asiaa harjoiteltiin omilla kuvilla. Vanhemmat kerholaiset opettivat aloittelijoille perustekniikoita; negatiivin kehitystä, erilaisten materiaalivalintojen vaikutusta ja vedostustekniikoita. Olen kouluaikojen jälkeen harrastanut valokuvausta kotitarpeiksi yli kolmekymmentä vuotta.
Luentoni ja esitelmäni olen pitänyt jo usean vuoden ajan tietokoneen avulla. Vanhan luennon siirtäminen kalvoilta tietokoneelle on verraten työlästä, koska kalvoille tehdyt piirrokset ja kirjoista opetustarkoitukseen kopioidut kuvat vaativat usein paljon viimeistelyä. Yleensä parhaan lopputuloksen saakin kun skannaa materiaalin uudelleen alkuperäisestä lähteestä. Mutta kun luennon kerran on siirtänyt tietokoneelle, sitten ei enää tarvitse kanniskella mappeja eikä sählätä muovikalvojen kanssa. Myös luennon muokkaaminen ja päivittäminen on vaivatonta ja materiaalin jakaminen opiskelijoille sujuu näppärästi kurssin kotisivun kautta.
Kolme vuotta sitten päätin alkaa siirtää vuosien varrella kuvaamiani diakuvia digimuotoon voidakseni helpommin käyttää niitä luennoilla ja esitelmissä. Monivuotisen valokuvausharrastuksen pohjalta ajattelin, että muokkaan skannatut diakuvat vaivatta kuvankäsittelyohjelman avulla haluamallani tavalla. Lisäksi kuvittelin, että vanha valokuvaaja kyllä oppii kuvankäsittelyohjelman parin päivän kokeilulla – eihän tietokone ja ohjelma voi olla sen kummempi juttu kuin digitaalinen versio pimiöstä.
En olisi voinut olla enempää väärässä!
Ryhtyessäni siirtämään dioja digimuotoon osasin suunnilleen rajata ja oikaista skannaamani paperikuvan, jotenkuten korjailla valotusta sopivaksi ja siivota pahimmat värivääristymät. Ensimmäiset kokeilut skannatuilla diakuvilla kuitenkin paljastivat, että minun taitoni eivät riitä alkuunkaan digitoitujen kuvien kunnolliseen työstämiseen kuvankäsittelyohjelmalla. Niinpä päätin ostaa kirjan ja sen avulla opetella ohjelman käytön. Luettuani kirjan ja tehtyäni sen harjoitukset, tuntui siltä, etten ollut oppinut mitään. Ohjelma paljastui käsittämättömän monipuoliseksi ja uusien tekniikoiden opettelu johti vain toivottomaan sekamelskaan päässäni. Mietin tosissani, olenko jo liian vanha oppimaan näin vaikeita juttuja. Ajatus opetusdiakokoelmani digitoimisesta tuntui lipuvan tavoittamattomiin.
Sitten hätääntynyt vanhus sai idean. Päätin selvittää, olisiko yliopiston henkilöstökoulutuksesta apua? Selailin kurssitarjontaa ja löysin kolmipäiväisen kuvankäsittelykurssin, jolle ilmoittauduin. Kurssi oli aivan loistava. Opettaja oli erinomainen ja kurssilaisten kesken vallitsi hyvä yhteishenki. Opettaja sai meidät ymmärtämään, miten ohjelmaa oli tarkoitus käyttää. Myös opettajan omiin kokemuksiin perustuva näkemys kuvan muokkauksen mielekkäästä työskentelyjärjestyksestä auttoi meitä omaksumaan asiat nopeasti ja tehokkaasti. Me kurssilaiset taas jaoimme vähäiset kokemuksemme keskenämme ja opimme toisiltamme kaikenlaista hyödyllistä. Nyt olen harjoitellut runsaat pari vuotta itsekseni ja pystyn muokkaamaan työssäni tarvitsemani kuvamateriaalit riittävän hyvin opetuskäyttöön.
Yksi asia kuitenkin yllätti minut niin, että haluan muistuttaa siitä Yliopistolaisen lukijoita. Henkilöstökoulutuksen kurssitarjonta osoittautui jälleen kerran tavattoman monipuoliseksi. Ja jos opetus on samaa tasoa kuin minun kurssillani, meitä suorastaan hemmotellaan.
(Kolumni Yliopistolainen 2005: 14: 6, pp. 14)
Kolme vuotta sitten päätin alkaa siirtää vuosien varrella kuvaamiani diakuvia digimuotoon voidakseni helpommin käyttää niitä luennoilla ja esitelmissä. Monivuotisen valokuvausharrastuksen pohjalta ajattelin, että muokkaan skannatut diakuvat vaivatta kuvankäsittelyohjelman avulla haluamallani tavalla. Lisäksi kuvittelin, että vanha valokuvaaja kyllä oppii kuvankäsittelyohjelman parin päivän kokeilulla – eihän tietokone ja ohjelma voi olla sen kummempi juttu kuin digitaalinen versio pimiöstä.
En olisi voinut olla enempää väärässä!
Ryhtyessäni siirtämään dioja digimuotoon osasin suunnilleen rajata ja oikaista skannaamani paperikuvan, jotenkuten korjailla valotusta sopivaksi ja siivota pahimmat värivääristymät. Ensimmäiset kokeilut skannatuilla diakuvilla kuitenkin paljastivat, että minun taitoni eivät riitä alkuunkaan digitoitujen kuvien kunnolliseen työstämiseen kuvankäsittelyohjelmalla. Niinpä päätin ostaa kirjan ja sen avulla opetella ohjelman käytön. Luettuani kirjan ja tehtyäni sen harjoitukset, tuntui siltä, etten ollut oppinut mitään. Ohjelma paljastui käsittämättömän monipuoliseksi ja uusien tekniikoiden opettelu johti vain toivottomaan sekamelskaan päässäni. Mietin tosissani, olenko jo liian vanha oppimaan näin vaikeita juttuja. Ajatus opetusdiakokoelmani digitoimisesta tuntui lipuvan tavoittamattomiin.
Sitten hätääntynyt vanhus sai idean. Päätin selvittää, olisiko yliopiston henkilöstökoulutuksesta apua? Selailin kurssitarjontaa ja löysin kolmipäiväisen kuvankäsittelykurssin, jolle ilmoittauduin. Kurssi oli aivan loistava. Opettaja oli erinomainen ja kurssilaisten kesken vallitsi hyvä yhteishenki. Opettaja sai meidät ymmärtämään, miten ohjelmaa oli tarkoitus käyttää. Myös opettajan omiin kokemuksiin perustuva näkemys kuvan muokkauksen mielekkäästä työskentelyjärjestyksestä auttoi meitä omaksumaan asiat nopeasti ja tehokkaasti. Me kurssilaiset taas jaoimme vähäiset kokemuksemme keskenämme ja opimme toisiltamme kaikenlaista hyödyllistä. Nyt olen harjoitellut runsaat pari vuotta itsekseni ja pystyn muokkaamaan työssäni tarvitsemani kuvamateriaalit riittävän hyvin opetuskäyttöön.
Yksi asia kuitenkin yllätti minut niin, että haluan muistuttaa siitä Yliopistolaisen lukijoita. Henkilöstökoulutuksen kurssitarjonta osoittautui jälleen kerran tavattoman monipuoliseksi. Ja jos opetus on samaa tasoa kuin minun kurssillani, meitä suorastaan hemmotellaan.
(Kolumni Yliopistolainen 2005: 14: 6, pp. 14)