Romanssi
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
8/1959
Teosarvio
"Romanssi" kertoo venäläisen pikkukaupungin nuorisosta vallankumouksen jälkeisinä kuohunnan vuosina, jolloin uudet aatteet ja muotoaan hakeva yhteiskunta olivat myös nuorten ihmisten kiihkeän teoretisoinnin ja loputtomien pohdiskelujen kohteena. Kuvauksessa on hieman sentimentaalinen muistelman sävy, sillä kirjan alku ja loppu muodostavat modernin ja tämänhetkisen kehyksen kolmisenkymmentä vuotta sitten eletylle nuoruudelle, joka palaa päähenkilön mieleen hänen vuosien perästä nähdessä entisen kotikaupunkinsa. Olen pitänyt Vera Panovan aikaisemmista romaaneista enemmän kuin tästä uusimmasta, sillä etenkään alkuosa romaanista ei oikein ota koostuakseen. Tekijän ja lukijan voimat tuntuvat hajaantuvan liian moniin uomiin, koska tarpeellista tukirakennetta ei aluksi lainkaan tavoita. Silti "Romanssin" välityksellä syntyy eloisa vaikutelma murrosajan nuorten ihmisten pyrkimyksistä, ihanteista ja kipeistä pettymyksistä.