Mitään ei voi salata

Omalaatuinen tyylillinen kokeilu, joka on onnistunut varsin hyvin. Tekijä esittelee tapahtumia maalaiskylässä samalla tavalla kuin verkalleen jännitystä ylläpitäen jälkeenpäin voidaan jostakin tapahtuneesta todellisuudessa kertoa, esim. näin: »Tosin loppujen lopuksi kävi ilmi, että tuntematon oli nauranut Maijalle itselleen, mutta silloin ei tähän seikkaan kiinnitetty huomiota, koska se oli niin vähäpätöinen suureen loppuselvittelyyn verrattuna.» Tätä tyyliä käyttäen saadaan syntymään lukijan mieltä kiinteästi vireessä pitävä kertomus, jonka kuluessa vähitellen paljastuu useiden kyläläisten ja Kesävieraiden salaisuuksia, tapahtuu murha ja syyllinen tunnustaa rikoksensa. Kaiken taustalla on salaperäinen »herra Arola», josta ei pitkiin aikoihin ymmärretä missä salaperäisissä aikeissa hän asettui kylään asumaan. Vaikka asettelu, tahallinen järjestely onkin kirjalle luonteenomainen piirre, niin siinä on kuitenkin siksi paljon todellista ihmiskuvausta ja sattuvaa kylän joukkomielialan maalailua, että sille mielellään suo sijan myös kirjastoissa.