Leppälahden emäntä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1948

Teosarvio

Sama päähenkilö kuin edellisessä (sama myös kuin nuorisokirjassa "Kukkatyttö"). Kerrotaan hänen työstään sotasairaalassa, avioliitostaan, sairastumisesta keuhkotautiin ja kuolemastaan. - Tekijällä on kertomishalua ja jossain määrin kykyäkin sekä hyviä pyrkimyksiä, joita hän tahtoo tulkita kirjoissaan, mutta hänen elämäntuntemuksensa on perin rajoitettu ja henkilöt vain ulkoapäin nähtyjä.

H. H.