Mä en
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
11/1985
Teosarvio
Nuori vihainen nainen istuu ammattiauttajalla ja huutaa vitut ja saatanat vähän joka asialle. Vanhemmat ovat kylmiä ja ymmärtämättömiä, opiskelu tyhmää, seksi mitäänsanomatonta, ei yhtään uutta ajatusta auringon alla. Tyttöparka ei rakasta ketään eikä näe tärkeäksi mitään. Hylkää kaiken, mutta ei kanna tilalle senkään vertaa. Kapinamielessään hän on yhtä yksisilmäinen kuin väittää kaikkien muitten olevan. – Surullista kirjassa on se, että taas kerran yksi päähenkilö heittää elämänsä hukkaan pyöriessään vain oman pienen itsensä ympärillä ja surkutellessaan, miten olisi hyviä mahdollisuuksia, mutta kun ei viitsi, jaksa, huvita. – Kirjallisesti toki lahjakkaan yksilön vuodatusta, mutta kapea-alaisuudessaan sittenkin varsin vaatimaton ja aineistoltaan kyllästyttävän tavallinen esikoisteos.