Tulitemppeli

Anne Hännisen kolmas runokokoelma on kuin loputon huutomerkki: kielen ja mielen assosiaatioilla hän luo hurmioituneita ja voimakkaita, mutta myös naiiveja visioita, joiden avulla hän yhä uudelleen maalaa omaa kuvaansa ja mielentilaansa. Tavallaan runoilija näkee luonnonkin oman itsensä osana, kokee järjestää maailmaa itselleen sopivaksi. Hännisen tavoitteet ovat ihanteellisen yleviä, mutta ikävä kyllä nämä pyrkimykset tuntuvat perin katteettomilta, yksilön ja ympäristön välinen dialektiikka ei oikein toimi. Anne Hännisellä on runsain mitoin dynaamista vimmaa ja omaperäistä kielellistä lahjakkuutta, mutta olisi kenties hyvä muistaa, että maailma ei ole pelkästään runoilijan muotoinen; näin tulenpalavilla ja kantta myöten pronssinkarvaisilla runoilla voisi sytyttää kipinän hiukan laajemmalIekin!