Parantava runo
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
6/1982
Teosarvio
Mielenterveystyöhön liittyvistä luovuusterapian muodoista tunnemme jo pitkään käytetyt musiikki- ja taideterapian. Varsinaisesti Yhdysvalloista alkunsa saanut kirjallisuus- eli biblioterapia on saanut jalansijaa meilläkin. Siinä on kaksi rinnakkaista muotoa, omaehtoinen kirjoittaminen ja luova lukeminen. Kokoelman toimittajat ovat toimineet eri runoterapiaryhmissä ja kokemustensa pohjalta valinneet eniten vastakaikua saaneita tekstejä. Runoja ei yleensä tavanomaiseen tapaan analysoida. Tärkeämpää on avata lukija kokemaan runon kautta itseään, omia mielikuviaan, muis-tojaan, tunteitaan. Tulkinta on tällöin myös aktiivista toimintaa. Valitut runot eivät aina kuulu sarjaan Kauneimmat runot, vaan pyrkimyksenä on ollut löytää vahvasisältöisiä. ongelmallisia ja puhuttelevia runoja. Omien kokemusteni pohjalta toimittajat ovat tässä onnistuneet. Tämän laajakäyttöisen kokoelman toimittajien olisin kuitenkin suonut laajemminkin selittävän käytännön työtään ja liittävän aiheeseen liittyvän kunnollisen lähdeluettelon.