Kehityksen panttivanki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1982

Teosarvio

Kaksi runokoelmaa julkaisseen Asko Laurilan esikoisromaani on melko harvinainen lintu viimesyksyisillä kirjamarkkinoilla. Onnettomuudessa leskiytyneen Masalan Eetun mailta pohjoisesta on löydetty malmia, joka on herättänyt kylän uuteen elämään. Eetulle se kuitenkin merkitsee elämänpohjan putoamista jalkojen alta. Hän ei viihdy poikansa kanssa uudessa rivitaloasunnossaan vaan muuttaa yövartijaksi turkulaiseen tekstiili tehtaaseen. Laurila on limittänyt yölliset vartiokierrokset Eetun mielenliikahduksiin, muistoihin ja pessimistiseen elämänkatsomukseen. Tajunnanvirta toimii harvinaisen luontevasti, sillä Laurila pysyttelee muutamassa keskeisessä, eroottisessa välähdyksessä. Lukijalla ei ole vaikeuksia seurata Eetun ponnisteluja hänen selitellessään maailman rakennetta. Hienoisesta selittelyn ja mustavalkoistamisen mausta huolimatta Eetu on ihminen lihaa ja verta. Harvapiirteisyydessään ja hieman keinotekoisessa rakenteessaan tämä pieni esikoinen porautuu syvälle elämän sivullisen ongelmiin.