Pitkät jäähyväiset
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
12/1981
Teosarvio
Vastikään edesmenneen neuvostokirjallisuuden klassikoksi mainitun Juri Trifonovin neljäs suomennettu teos sisältää kaksi tiivistä romaania, Vaihdon ja Pitkät jäähyväiset. Edellisessä Trifonov taiturillisen vähin elein asettaa vastakkain kaksi erilaista ihmis- ja elämännäkemystä. Asuntopulan vaivaamassa Moskovassa voi isompaan asuntoon päästä käsiksi vaihtamalla siihen kaksi pienempää. Mutta millä sovittaa toisiaan ymmärtämättömät miniän ja anopin? Vasta anopin kuolemansairauden edessä miniä omanvoitonpyyteessä suostuu vaihtoon. Päähenkilö Dmitrijev joutuu sisäiseen voimainmittelöön eläessään vieraaksi käyneen vaimonsa kanssa ja äidin menettämisen pelossa. Toisen romaanin nimi symboloi kummankin teoksen ilmapiiriä. Trifonov kuvaa toisenluokan näyttelijän nousua filmitähdeksi ja hänen henkistä vajoamistaan keskiluokkaiseksi perheenäidiksi. Selittelemättömyydellä, pelkällä näytöllä Trifonov on sanonut paljon sosialistisesta etiikasta ja moraalista.