Lämpimälle kämmenelle

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1980

Teosarvio

Aiemmin yhden romaanin (Keltaisiksi maalatut kivet, Pohjoinen 1975) sekä uskonnollisväritteisiä lastenkirjoja julkaissut Kerttu Kastelli kuvaa näissä esikoisrunoissaan elämänläheisesti ja lämpimästi maaseudun autioituvaa kylää ja sen jäljelle jääneitä asukkaita. Vaikka maaltapako ilmiöineen alkaa jo kuulua suomalaisen nykykirjallisuuden vakioteemoihin, on se aina myös hyvin yksityinen, hyvin ainutkertainen ongelma. Autenttiselta tuntuvan miljöön sekä kyläläisten elämänkohtaloiden hellän kuvauksen kautta Kastelli on tavoittanut runoihinsa tuoretta koskettavuutta.