Vorssasta poijaat

"Rankkaa oli rannasa jopi, mutta ikävä ei kerriinny tulemaan - - -" Näin kerrotaan Ronttisten poikien rahantienuusta. Eikä se ollut rankkaa vain rannassa vaan metsässä ja turnipsi- ja muilla pelloilla ja pihanpiirissä ja vihdoin synkeänä veljesvihan aikana aivan erityisesti sotaisissa hommissa. Rankkaa oli koko elämä. Mutta kuinka ihmeessä siinä silti oli jotain kummaa viehätystä? Se ei johdu muistojen makeudesta, ei, sillä Ida Maria Saarinen on kertojana sitä mitä nimensäkin: siekailematon, arkinen, aito. Ehkä elämisen vahva maku tekee muistelot näin puoleensavetäviksi? Sillä elävän kansanmurteen vivahteet, elämisen pikkupiirteissään havainnollinen kuvaus ja entisajan monenlainen erinkaltaisuus ne vievät lukijan mukaansa tuohon äitien ja isoäitien, isien ja isoisien ankaraan maisemaan. Ida Maria ei vain kerro ja muistele, hän kyllä luo mielestäni vahvaa kirjallisuutta. Se syntyy läsnäolon salaperäisestä tunnusta, siitä vaikutelmasta, että kaiken konfoijauksen ja kursailemattoman rehvakkaan puheen, ronskiuksienkin alla on inhimillisten tapahtumien ja luonteiden kaikki rikkaus, Kannattaa lukea ja luettaa nuoremmillakin.