Varjojen armeija
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
2/1980
Teosarvio
Kaksi englantilaislentäjää pudottautuu tuhoutuvasta lentokoneesta burgundilaiskylään jonkin aikaa ennen Normandian maihinnousua. He saavat turvapaikan kylässä ja ranskantaitoisina soluttautuvat saksalaismiehityksestä huolimatta kylän elämään ja mukaan sen vaimeaan vastarintaliikkeeseen, joka pian kuitenkin voimistuu ja jäsentyy tositoimiin. Kyläläisten loputonta nokkeluutta ja yhteiskykyä toimia saksalaisten jujuttamiseksi aivan näiden silmien alla seurailee kuin Punaista Neilikkaa ikään huvittuneena ja seikkailun hengessä, kunnes verisessä lopputiimellyksessä itse asiassa ihan oikein muistutetaan, ettei varsinaisissa sotatoimissa todellakaan ole enää kysymys nokkeluudesta vaan ihmishengistä ja tuhoista, joiden uusiutuminen pitäisi voida estää.