Lappalainen, Erkki

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

kokoomateokset

Tyyppi

kokoomateokset

Tyyppi

kokoomateokset

Kirjailijan omat sanat

Minusta

Marieborgissa kirjoitin ensimmäisen runoteokseni 'Jag ville så gärna säga det', siellä oli myös ensimmäinen esiintymiseni yleisölle 45 minuutin runo-ohjelmalla.

Vuonna 1983 päätin, etten viiteen vuoteen tee muuta kuin kirjoitan vaikka sitten henki menis. Vuosina 1983-1988 kirjoitin neljä käsikirjoitusta vuodessa. Käsikirjoitukset, joita lähetin kustantamoille, tulivat takaisin. Useampikin kustantamo halusi palauttaa käsikirjoitukset ilman saatekirjettä.

Syyskuussa 1985 aloitin Poeternas Estrad (Runoilijoiden Estradi) -toiminnan Kafe 44:ssä. Joka torstai-ilta pääesiintyjäksi kutsuttu esittää ohjelman joko yksin tai toisen runoilijan, muusikon tai tanssijan kanssa.

Vuonna 1986 oli 'Barnet och soldat' -teoksen ensiesitys pianisti Karin Rudfeldtin säestyksellä Euroopan avantgardetaiteen festivaaleilla Bolognassa Italiassa. Esitin festivaalien ainoan ylimääräisen numeron!

ITSESTÄ:
Ruotsissa kuolee nauru. Tänä vuonna oli ensimmäinen kesä Enon Majoinvaarassa kun elämän ilo ei ehtinytkään palautua sieluuni, mieleeni. Kehoni ei ehtinyt palautua. Voi helvetti kun selviäisin hengissä 65 ikävuoteen. Tämä on kaikkein ajankohtaisin murhe juuri nyt joka peittää alleen kaikki, ihan kaikki. Oloani ei ollenkaan kevennä huoli siitä mistä saan rahat vuokraan ja ruokaan.

En edes osaa kuvitella tai edes toivoa että heräisin huomenaamuna levänneenä ja uutta energiaa täynnä. En, tämä on hirvittävää. Joka ilta pelottaa mennä nukkumaan. En saa unta. En tiedä mikä pelottaa. Kun sitten nukahdan ja herään seuraavana aamuna niin en jaksa nousta sängystä. Jos yhtenä päivänä viikossa pääsen sängystä ylös niin se on hyvä. Kaikki on mustan harmaata. Toivotonta. Jos minä tästä pimeästä tunnelista vielä pääsen ulos.

Muistan kuinka joskus menneinä vuosina kun joku kysyi mistä saat ideoita. Vastasin. Minun tarvitsee kävellä vain viisi minuuttia kaupungilla ja voisin työllistää 100 kynäilijää 10 vuodeksi kirjoittamaan.

Ei tämä ole minua. Ei tämä ole edes minun elämääni. Ei tämä ole elämää. Ei tällaistä elämää voi olla olemassakaan. Ei tällaisessa olotilassa voi kirjoittaa. Ei tässä tilassa voi tehdä mitään. Ei edes toivoa. Minä olen mustan laman vallassa. Minun sieluni, mieleni, pääni, kaikki minun soluni, mihin me olemme joutuneet!

Eihän tämä voi olla minä. Tai en ainakaan ole ollut tällainen koko elämääni. Enhän muuten olisi voinut tehdä kaikkea tätä mitä olen luetellut. Ja eihän siinä vielä kaikki.

Vai olenko se sittenkin minä. Olen uneksinut, toteuttanut unelmiani. Nyt sitten on akku tyhjä. Ollut tyhjä vuosikausia. Yritän epätoivoisena löytää virtaa jostakin, löytää elämän iloa.

Ala sitten tälläisessa olotilassa kuvailla itseäsi. Minulla ei ole edes autoa. Ei ole koskaan ollutkaan autoa. Omistin puolet linja-autosta 70-luvulla. Meidän piti ajaa sillä Saharan läpi Länsi-Afrikkaan. Se porukka hajosi. Minulle ja Peterille jäi linja-auto. Olimme Peterin kanssa pistäneet rahamme likoon kun ostimme armeijan käytössä olleen vanhan linja-auton. No, siitä tuli katuteatteriryhmän kiertueauto. Mitä minä tällaisista. Onko tämä tällainen minua.

Ehkä tämä on minua. Olin viisivuotias, makasin pihanurmikolla selälläni ja mietin katsoessani taivaan sineen: kuinka pitkälle katse kantaa? Ainakin muisto siitä on säilynyt minussa.

Tämäkin voi olla minua. Olin kolmatta talvea tukkimetsässä. Hiihdin iltahämärissä isän kannoilla palstalta kotia. Raitis ilma oli helppoa hengittää. Väsymys ei painanut jäsenissä vaikka työpäivä oli takana. Tunsin olevani aikuinen mies.

Hiuksia on lähtenyt. Sekin on minua. Kaikki ne hiukset jotka ovat lähteneet, ovat minua. Niitä on nyt sitten ympäri maailmaa. Minun hiuksia, minua on eripuolilla maailmaa.

OMASTA ELÄMÄSTÄ:
Majoinvaarasta ajan joka viikko polkupyörällä Enoon ruokaostoksille. Se on minun elämää. Tai oikeastaan, yksi viikonpäivä minun elämästä. Minun elämää kuitenkin.

Käyn joka kesä juomassa kahvit Joensuun torilla. Sekin on elämääni. Se on jännää. Ensin kierrän karjalanpiirakkakauppiaat ja tingin hintoja. Viimekesänä löysin piirakantekijän jonka piirakat ovat taideteoksia. Tosi taidetta. Teki mieli heti kosia. Epäilin että piirakat ovat koneella tehtyjä, olivat niin samannäköisiä. Mutta ei, käsin tehtyjä olivat. Tosi taidetta.

Tukholman todellisuudesta: Katson ikkunasta ulos. Kymmenen metrin päässä kadun toisella puolella on talon seinä. Aina kun vain avaan silmäni näen talonseinän. Käyn täälläkin kaupassa. Kävelen varttitunnin kauppaan mistä saan ruokaostokset vähän halvemmalla kuin ostaisin heti kulman takana olevasta kaupasta.

KIRJAILIJANTYÖSTÄ:
Kirjailija pistää sanoja peräkkäin. Runoilija pistää niitä myös alekkain. Sanoja virtaa muistista, niitä voi hakea sanakirjoista ja sanoja tulee maailmalta, niihin törmää milloin missäkin. Runoilijana, alkuvuosina aiheeni olivat eletyssä elämässä, asioissa jotka oli ”pakko” kirjoittaa.

Olen voinut hautoa aiheita mielessäni pitkiäkin aikoja. Jotkut aiheet syntyvät kokemuksien virrasta, toiset taas tieteen saavutuksista tai kulttuuri- ja geeniperinnön monisyisestä kudelmasta. Ne voi syntyä yhdestä sanasta.

Mielessä pyörivä mustavalkoinen tai värillinen, todenperäinen tai kuviteltu tapahtumaketju ei jätä rauhaan ennenkuin se on paperilla.
Työkenttänä on ihmismielen mittaamaton avaruus.

Minusta tuli runoilija syksyllä 1973. Luettuani chileläisen runoilijan Pablo Nerudan Canto Generalin. Hämmästyin. Hänhän kirjoittaa todellisuudesta. Ajattelin, kunpa voisikin kirjoittaa hänen laillaan. Syyskuussa Chilessä oli sotilasvallankaappaus. Presidentti Allende ammuttiin ja pian sen jälkeen kuoli Neruda. Minä rupesin kirjoittamaan. Kirjoitin asioista joita näin ja koin Marieborgissa. Syntyi ensimmäinen runoteokseni.

Että päädyin toistamaan vain yhtä lausetta, sitten yhtä ainoata sanaa ja loppujen lopuksi yhtä ainoata kirjainta. Mitä siihen sitten lisäisi. Pelotti kun nousin ensimmäistä kertaa estradille TTT-teosta esittämään. Esityksen jälkeen yleisön joukossa ollut nuori runoilija totesi, ei tämän jälkeen enää voi kirjoittaa mitään.

Elämäkertatietoa

Asuinpaikka Ruotsi vuodesta 1970, Tukholma 1972-, touko-syyskuussa asuu Enossa.

Meriitit:

Ruotsin kirjailijaliiton jäsen 1977-

Suomen Maakuntakirjailijat ry:n jäsen

Perustanut runoilijaryhmän Skrivarna 1982

Perustanut Poeternas Estrad -toiminnan Kafe 44:ssä ja ollut mukana esiintymässä ja järjestelyissä 1985-1992

Ruotsin Poetry Slam -toiminnan aloittaja Tukholman Rinkebyssä ja toiminnan vetäjä 1995-2007

Ruotsin ensimmäisten Poetry Slam -mestaruuskilpailujen järjestäjä Hallandin Grimsholmissa 1995 ja Tukholmassa 1997

2. sija Runosuu-kilpailussa Joensuussa 1993

Taiteilijatalo Kapsylenin hallituksen jäsen 1983, 2001-2002, rahastonhoitaja 1984-85, puheenjohtaja 1986-87, tilintarkastaja 1996-97, sihteeri 2003-2005

Tre Estraderande Poeter kulttuuriyhdistyksen perustajajäsen, puheenjohtaja 1985-1990

International Organisation of Performing Poets (IOPP) perustajajäsen, puheenjohtaja 1993-

IOPP Svenska Avdelningen perustajajäsen, puheenjohtaja 1996-2007

Kirjailija on enolaisen kuusilapsisen pienviljelijäperheen esikoinen.
Kaksi kertaa naimisissa, eronnut.

Koulutus:
Kansakoulu, 2 kk kansalaiskoulua,

Äänekosken Mieskotiteollisuuskoulun metallityönlinja, hioja

Biskops-Arnön Nordens Folkhögskola lukuvuodet 1971/72-1972/73

3. vuosikurssi Marieborgin kansankorkeakoulussa 1973/74

Draamaopintoja Tukholman teatteri- ja elokuvataiteen instituutissa ja pedagogiikan opintoja Tukholman yliopistossa

Toiminut mm. katuteatterinäyttelijänä, akrobaattina, linja-autonkuljettajana, katuteatteritekniikan opettajana, luovan kirjoituksen opettajana...

Vuodesta 1976 runoilijana ja dramaatikkona

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Runoteoksia, jotka ovat saaneet ensi-iltansa kirjailijan estradi-esityksenä:

Jag ville så gärna säga det - Marieborgin kansankorkeakoulu 1974
Minä tårar på ditt ansikte - Vaasan kaupunginkirjasto 1977
I Mullvaden levde vi - televisiosarjassa Torget, Tukholma 1979
Väntrummet - galleria Vita katten, Tukholma 1984
Det går inte - taidegalleria Caput Mortum, Tukholma 1984
El Salvador - Frälsaren - teatteri Manegen, Tukholma 1984
Barnet och soldaten - D'art Room, Bologna Italia 1986
Minä katson ikkunasta vastapäisen talon seinään - Enon yläaste 1987
Lapsi ja sotilas - Enon yläaste 1987
Solen har aldrig gått ner - Poeternas Estrad, Tukholma 1987
En ring är en fyrkant - Kapsylen, Tukholma 1988
Sinfonia i:lle ja kahdelle h:lle - Poeternas Estrad, Tukholma 1988
K - ateljé-boutique-kahvila-taidegalleria Kauppahuonemaailma, Tampere 1988
TTT - Poeternas Estrad, Tukholma 1988
A AA AA A A - avantgardetaidenäyttelyn avajaiset, Minsk 1989
The Child and the Soldier - Dom Aktora, Moskova 1989
Ryggradsflöjten - Café Lyktan, Falun 1989
Hiljaisuus - Poeternas Estrad, Tukholma 1990
Jarkij Oreh - Enon kauppatori 1991
UUUU - La Val's, Berkeley California 1992

Runovideoita:

Stone and water, 15 min., kuvaus ja ohjaus Igor Glazistov, Tallinna 1995
Hiljaisuus, 45 min., kuvaus ja ohjaus Igor Glazistov, Tallinna 1998

Ulkoilmaoopperat ja -näytelmät:

Mullvadsoperan : katuooppera. Tukholman Södermalm 1978
Energi-operan "De fem naturkrafternas återkomst : katuooppera. Tukholman Sergelin tori 1980
Spelet om Bomhus. Bomhus, Gävle 1982
Bomhusfestspel. Bomhus, Gävle 1983

Useita esiintymisiä ja esiintymiskiertueita USA:ssa, Valko-Venäjällä, Venäjällä ja Virossa 1989-1996

Tekstinäyte

I skymningen,

väntar vi på svaret.

Kvällen skrider fram!

Vi väntar på svaret!

Tolvslaget slår hål i natten!

Drömde vi?

Vi har drömt!

Våra blickar möts
och
vi förnimmer!

[Barnet och soldaten. Nordan 1988, s. 40]
Ibland undrar jag
vad har det gått i dig
människa

jag hör

igår hade vi roligt
vi satt på operakällaren
åt och drack vin
skitskojigt hade vi

- för att övertyga mig -

säger du
notan uppgick till 600 kronor

- det måste ha varit roligt! –

[Jag ville så gärna säga det. Boklaget 1975, s. 31]