KIRJOITTAMISESTA
Isä ja Luopioisten pappa (äidin isä) lukivat Kimmo-veljelleni ja minulle ääneen monia satuja ja Pekka Töpöhäntiä. Kun olin noin 6-vuotias, isä joutui työskentelemään viikot toisella paikkakunnalla. Hän ei voinut olla lukemassa iltasatuja, joten hän opetti minut lukemaan. Pikkuveljeni Kimmo oli hyvin kateellinen taidostani. Hän oppi lukemaan päivää myöhemmin, ihan itsekseen.
Kävin Pölhön ala-astetta Kemin maalaiskunnan Lautiosaaressa. 4.-6. luokilla minulla oli mainio luokanopettaja Olavi Pitkänen. Hän innosti lapsia lukemaan ja kirjoittamaan. Äidinkielen tunnit olivat hauskimpia oppitunteja. Kirjoitimme paljon aineita ja luimme niitä ääneen. Oli jännittävää kuunnella toisten lasten tarinoita.
Jos joku oli kotona kirjoittanut jonkin kertomuksen, hän sai lukea sen koulussa minkä tahansa tunnin alussa. Jännittäviä seikkailukertomuksia odotettiin, ja ne olivat päivän kohokohtia. Minulla on tallessa oma salapoliisitarinani Kolmikko salaperäisellä saarella ja sen keskeneräiseksi jäänyt jatko-osa. En kuitenkaan muista lukeneeni niitä ääneen koulussa.
Teimme myös lehtiä itse. Opettaja luki uunituoreet ”julkaisut” ääneen luokan edessä aamunavauksen jälkeen. Parhaimmillaan luokallamme ilmestyi yhtä aikaa viisi lehteä. Päivi-ystäväni ja minä teimme lehteä, jolle olimme antaneet nimeksi Fossiilijen Lekenta. Päivi oli toimittaja Elsa Muuli ja minä olin toimittaja Rudolf Nilviäinen. Fossiilijen Lekenta käsitteli pöyristyttäviä uutisia ja ennusteita.
Lukeminen oli ilo ja kirjoittaminen ilahduttamista. On vieläkin. On aina.
Kirjoittaminen on lahja, se pitää antaa. Jos keksii tarinoita ja kuvittelee ihmisiä tai osaa kuvata sen mikä on tärkeää, on lähes velvollisuus kirjoittaa.
Pentti Saaritsan suomentamassa ja kokoamassa loistavassa runokirjassa Salaperäinen seurue on Anna Ahmatovan Esipuheen sijasta.
”Jesovin kauden kauheina vuosina vietin seitsemäntoista kuukautta jonoissa Leningradin vankiloiden ulkopuolella. Erään kerran joku »tunnisti« minut. Silloin takanani seissyt sinihuulinen nainen, joka ei tietenkään ollut koskaan kuullut nimeäni, havahtui meille kaikille ominaisesta turtumuksesta ja kuiskasi korvaani (siellä puhuivat kaikki kuiskaten):
- Osaatko kuvata tämän?
Ja minä vastasin:
- Osaan.
Silloin jokin hymyntapainen häivähti yli sen missä kerran olivat olleet hänen kasvonsa.”
Siksi on kirjoitettava.
Makuasioita:
Jos saisin oman ohjelmani radioon, ottaisin mukaani studioon seuraavat cd:t / lp:t:
J.S.Bach: Viulukonsertto E-duuri
Gun Club: Miami
Kings of Leon: Because Of The Times
Yoko Ono: Approximately Infinite Universe
Rammstein: Mutter
Schubert: Jousikvartetto nro 15 G-duuri
22-Pistepirkko: Rally Of Love
Carte Blancheni voisi koostua seuraavista elokuvista:
Gianni Amelio: Varastetut lapset
Jacques Demy: Cherbourgin sateenvarjot
Rainer Werner Fassbinder: Pelko jäytää sieluja
Abbas Kiarostami: Kirsikan maku
Emir Kusturica: Mustalaisten aika
Lukas Moodysson: Lilja 4-ever
Cristian Mungiu: 4 kk, 3 vk, 2 pv
Maurice Pialat: Itke rakastettu sydän
Carte Blanchessani voitaisiin esittää vaikka kaikki Lukas Moodyssonin tai Abbas Kiarostamin elokuvat ja radio-ohjelmassani voisin soittaa pelkästään Gun Clubia.
Lähteitä ja viittauksia