Elonen, Anna-Maija
Elämäkertatietoa
Opinnot ja työura:
Raision opiston kirjoittajalinja
Oriveden opiston proosapainoitteinen ja kritiikkipainoitteinen linja
Helsingin kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinja
Kotimaisen kirjallisuuden opintoja Turun yliopistossa
Paikallislehtien toimittajana ja avustajana yhteensä n. 20 v.
Raision opiston kirjoittajalinja
Oriveden opiston proosapainoitteinen ja kritiikkipainoitteinen linja
Helsingin kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinja
Kotimaisen kirjallisuuden opintoja Turun yliopistossa
Paikallislehtien toimittajana ja avustajana yhteensä n. 20 v.
Tuntiopettajana Räisälän kansanopistossa (sanataide), Säkylän seudun kansalaisopistossa (sanataide), Huittisten kansanopistossa (kirjoittaminen, lehtityö)
Harrastuksena maalaus, valokuvaus ja urheilu
Harrastuksena maalaus, valokuvaus ja urheilu
Tekstinäyte
Se antaa minulle jonkun ohuen kirjasen. Näkyy olevan lihastautiliiton opas. Minä en tahtoisi sellaista lukea. Eikö se voisi kertoa? Ei, se sanoo. Ei se voi kertoa. - Lue siitä kun jaksat.
Lihastautiliiton julkaisemassa ALS-oppaassa kerrotaan, että sairastuneen pitäisi lyhyessä ajassa sopeutua tautiinsa, toimintakykynsä heikkenemiseen ja kuoleman kohtaamiseen. Se tuo kuulemma mukanaan ahdistusta. Se on kuulemma kaikille osapuolille vaikeaa, sairaalle itselleen, hänen perheelleen, myös hoitohenkilökunnalle.
Lihastautiliiton julkaisemassa ALS-oppaassa kerrotaan, että sairastuneen pitäisi lyhyessä ajassa sopeutua tautiinsa, toimintakykynsä heikkenemiseen ja kuoleman kohtaamiseen. Se tuo kuulemma mukanaan ahdistusta. Se on kuulemma kaikille osapuolille vaikeaa, sairaalle itselleen, hänen perheelleen, myös hoitohenkilökunnalle.
- Tietääkö Laina. Sinun äitisi?
Se nyökkää. Marsilainen vai alsilainen. Mekö muka tuon alsilaisen kanssa läheiset?
Miksei se sitten aiemmin kertonut? Toisaalta, siteeratakseni suurta ensirakkauttani, joka nyt vaan sattui olemaan se itse. Rakastaa voi maapallon toiseltakin puolelta. Suomeksi sanottuna, onko naiset koskaan olleet missään asiassa oikeassa?
Koetan rauhoittua. Minä tiedän, että melkein puoli miljoonaa korkean tieteellisen tai teknillisen koulutuksen saanutta tutkijaa ja insinööriä työskentelee tälläkin hetkellä ihmisen tuhoamiseksi tarkoitettujen aseiden keksimisen ja rakentamisen parissa. - Miksi helvetissä maailmaan mahtuu vielä sairaus, jota ei voida parantaa, kysyn.
Eeva antaa minun täristä. Räkistä. Toisaalta, miten se voisikaan mitään estää. Räkä on kuolaa paidalla ja nyrkeissä, nenän päässä, sormissa. Se istuu minua vastapäätä. Laskee varmasti kattolautoja pitkittäin ja poikittain. Ja Jumala suo ja maailma pyörii. Tällä hetkellä joku seisoo bussipysäkillä. Odottaa kyytiä kotiin, työpaikalle, opistoon, minnetahansa.
Jonkun auto sammuu liikennevaloihin, joku näkee elämänsä naisen (missä Meeri on nyt kun sitä eniten tarvitsisi?). Ja maailma kiertää radallaan ja kaikkein köyhimmissä maissa lääkäri joutuu vastaamaan kymmenen tuhannen ihmisen terveydentilasta. Se merkitsee sitä, että suurin osa ihmisistä ei elämänsä aikana voi saada minkäänlaista apua sairauksiinsa. Tekee mieli kutsua jeesusta ja kristusta ja jumalanainoaapoikaa. Ketä tahansa. Vaikka äitiä. Mutta Jumala ei tule. Eeva tulee. Se kiertää kätensä minun ympärille. Keinuttaa. Ne kädet koskettaa minua. Koskettaa edelleen. - Ottaisin syliinkin mutta, se sanoo.
Niin minulle tehtiin viimeksi lastenkodissa. Joku hoitaja, se oli kertonut minulle, että minun oikea äiti, Missis Somebody, on kuollut. Se hoitaja ei ymmärtänyt, että äiti oli elänyt ja elää minussa aina. - Miksi juuri minulle, kysyn. Oma ääni tuntuu oudolta. Ehkä se on vain kaiku punaiselta suulin kulmalta. Metsään huudettu kysymys. Ja metsä vastaa jos ehtii. Silti. Miksi juuri minulle. Meille. - Minä antaisin oman syntymättömän lapsenikin, jos saisin sinut Elämään. Takaisin, sanon. Sanon sen kuin se olisi jo kuollut. Näinkö helposti se minulta käy. Luovuttaminen? Miksen minä taistele. Miksi minä uskon kaiken mitä se nyt sanoo? Millainen rohkaisija minä oikein olen?
(Selviytyjätyyppi 1997)
Se nyökkää. Marsilainen vai alsilainen. Mekö muka tuon alsilaisen kanssa läheiset?
Miksei se sitten aiemmin kertonut? Toisaalta, siteeratakseni suurta ensirakkauttani, joka nyt vaan sattui olemaan se itse. Rakastaa voi maapallon toiseltakin puolelta. Suomeksi sanottuna, onko naiset koskaan olleet missään asiassa oikeassa?
Koetan rauhoittua. Minä tiedän, että melkein puoli miljoonaa korkean tieteellisen tai teknillisen koulutuksen saanutta tutkijaa ja insinööriä työskentelee tälläkin hetkellä ihmisen tuhoamiseksi tarkoitettujen aseiden keksimisen ja rakentamisen parissa. - Miksi helvetissä maailmaan mahtuu vielä sairaus, jota ei voida parantaa, kysyn.
Eeva antaa minun täristä. Räkistä. Toisaalta, miten se voisikaan mitään estää. Räkä on kuolaa paidalla ja nyrkeissä, nenän päässä, sormissa. Se istuu minua vastapäätä. Laskee varmasti kattolautoja pitkittäin ja poikittain. Ja Jumala suo ja maailma pyörii. Tällä hetkellä joku seisoo bussipysäkillä. Odottaa kyytiä kotiin, työpaikalle, opistoon, minnetahansa.
Jonkun auto sammuu liikennevaloihin, joku näkee elämänsä naisen (missä Meeri on nyt kun sitä eniten tarvitsisi?). Ja maailma kiertää radallaan ja kaikkein köyhimmissä maissa lääkäri joutuu vastaamaan kymmenen tuhannen ihmisen terveydentilasta. Se merkitsee sitä, että suurin osa ihmisistä ei elämänsä aikana voi saada minkäänlaista apua sairauksiinsa. Tekee mieli kutsua jeesusta ja kristusta ja jumalanainoaapoikaa. Ketä tahansa. Vaikka äitiä. Mutta Jumala ei tule. Eeva tulee. Se kiertää kätensä minun ympärille. Keinuttaa. Ne kädet koskettaa minua. Koskettaa edelleen. - Ottaisin syliinkin mutta, se sanoo.
Niin minulle tehtiin viimeksi lastenkodissa. Joku hoitaja, se oli kertonut minulle, että minun oikea äiti, Missis Somebody, on kuollut. Se hoitaja ei ymmärtänyt, että äiti oli elänyt ja elää minussa aina. - Miksi juuri minulle, kysyn. Oma ääni tuntuu oudolta. Ehkä se on vain kaiku punaiselta suulin kulmalta. Metsään huudettu kysymys. Ja metsä vastaa jos ehtii. Silti. Miksi juuri minulle. Meille. - Minä antaisin oman syntymättömän lapsenikin, jos saisin sinut Elämään. Takaisin, sanon. Sanon sen kuin se olisi jo kuollut. Näinkö helposti se minulta käy. Luovuttaminen? Miksen minä taistele. Miksi minä uskon kaiken mitä se nyt sanoo? Millainen rohkaisija minä oikein olen?
(Selviytyjätyyppi 1997)
Lähteitä ja viittauksia