Niskanen, Jukka

Esikoisromaani Yölisko kuvaa ihmisiä tunnetilojensa äärirajoilla. Siinä kuvataan rakkauden ja vihan tunteita pikkukaupungissa tapahtuneen ratkaisemattoman rikoksen kautta.

Tuore esikoiskirjailija uskoo kirjoittamisen olevan enemmän inspiraatiota ja spontaania tekemistä kuin järjestelmällistä puurtamista. Paitsi vaistonvaraista toimintaa ja terapiaa, kirjoittaminen on Niskaselle myös ilmaisukeino ylitse muiden. - Suunnitellessani kalusteita ja huonekaluja en pysty kuvaamaan esimerkiksi intohimoa niin täydellisesti kuin kirjoittamalla. Vaikka tämä onkin klisee, kirjoittaessa pystyn sanomaan sen, mitä muuten en voisi.

(Karjalainen 22.9.2000, Mervi Alatalo)

Niskasen mielestä toimittajan työt ovat luonteva osa kirjoittajan toimenkuvaa. Paitsi kirjoittanut kaunokirjallista tekstiä lapsesta lähtien Niskanen on tehnyt kymmenen vuotta lehtitöitä freelancerina. Kirjoittamisen ohella kuvataide on Niskasen intohimo. Töidensä välissä Niskanen urheilee ja lukee.
(Helsingin sanomat 27.10.2000, Tuomas Kaseva)

Elämäkertatietoa

Taideteollisuuden opettajana Lahden muotoiluinstituutissa

Muotoilijana Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa

Käsityömuotoilun maisteri
(Joensuun yliopisto) 2007

Freelancer-toimittaja

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Pakinoita sanomalehdissä vuodesta 1988.
Tekstit kokoomateoksissa:

Koskaan ei voi tietää : Kouvolan dekkaritapahtuman novellikilpailun parhaat 2001. (Toim. Venla Sainio, Ritva Sorvali, Pirkko Viren) Kouvolan kaupunki 2001

Työ tekijänsä niittää : Kouvolan dekkaripäivien novellikilpailun parhaat 2009. Kouvolan kaupunki 2009

Tekstinäyte

Vedin hieman verhoa sivuun ja avasin ikkunan. Sängyssä tunsin, miten viileä ilma virtasi sisään. Haistelin, mutten tuntenut mitään erityistä. Verho heilui, mikä merkitsi sitä että postiluukku rappukäytävään oli hieman auki. Se taas merkitsi, että oli viikonloppu ja ilmaislehtiä jaettiin minullekin. Auto pyöri tyhjäkäynnillä tien toisella puolella olevan baarin edessä. Koira haukahteli, ja arvasin, että hauva oli sidottu lähibaariin pyörätelineeseen. Isäntä tai emäntä istui nauttimassa aamupirtelöään baarissa.

Tarkastelin sormillani kupeitani ja oioin oikeata polveani, hieroin sormenpäillä kaulani arkoja kohtia. Näytti paremmalta kuin pitkään aikaan, tätä menoa sitä pääsisi tatamille täydessä iskussa!
Nousin hakemaan postiluukussa roikkuvaa ilmaisjakelulehteä. Katsoi kelloa ja huomasin sen olevan vähän vaille yksitoista, olin nukkunut varmaan kaksitoista tuntia. Sängylle palatessani päätin olla tänään sosiaalinen ja tasapainoinen ihminen.

[Yölisko. Karisto 2000, s. 102-103]