Kähkipuro, Terttu
Tekstinäyte
- Minä menen nukkumaan.
Lund tiesi, että Tuula sanoi sen, ja että hänen itsensä olisi pitänyt tehdä jotain. Hän oli liian väsynyt. Hän ei muistanut, mitä olisi pitänyt tehdä. Kuului vaatteiden kahaus. Ehkä Tuula lähti pois. Lund ajatteli, että niin oli hyvä. Hän pani silmänsä kiinni ja nukahti.
Lund tiesi, että Tuula sanoi sen, ja että hänen itsensä olisi pitänyt tehdä jotain. Hän oli liian väsynyt. Hän ei muistanut, mitä olisi pitänyt tehdä. Kuului vaatteiden kahaus. Ehkä Tuula lähti pois. Lund ajatteli, että niin oli hyvä. Hän pani silmänsä kiinni ja nukahti.
Ääni tunkeutui hänen tietoisuuteensa ensin unen läpi. Se oli se ääni, joka repi hänestä jotain rikki joka kerran kun hän kuuli sen. Hän ei ollut koskaan voinut unohtaa Villeä - pientä eläintä, joka huusi kuolemaansa. Mutta nyt se ei ollut Ville. Joku toinen huusi. Lund nousi istumaan. Huuto oli lakannut, mutta elävät, liikkumattomat, sanattomat hahmot seisoivat taas joka puolella huonetta. Ne odottivat. Mitä ne mahtoivat odottaa? Häntä, Lundia. Lund tiesi sen olevan niin.
Hän katsoi pöydällä olevia laseja ja heräsi valppaaksi. Tuula oli huutanut.
Lund heittäytyi takaisin pitkälleen. Tuula oli siis mennyt Arin huoneeseen, missä kaasu oli ollut valmiina häntä varten. Juuri ennen nukahtamistaan Lund oli halunnut sanoa hänelle, ettei menisi, kun siellä oli kaasua. Mutta hän oli ollut liian väsynyt jaksaakseen sanoa mitään, ja Tuula oli mennyt.
Nyt Tuula oli kuollut.
Uni laskeutui Lundin ympärille kuin pehmeä vaippa. Hän ei jaksanut ajatella. Oli hyvä olla näin, lämpimänä ja rentona, ja kääntää poski tyynyä vasten. Hän nukahti.
Hän heräsi joskus aamuyöllä. Ikkunasta tuleva valo tuntui kovalta, sen valkoisuus huonekalujen yllä oli viileää ja vaati toimintaa. Lund oli nyt täysin hereillä. Hän muisti selvästi.
Tuula oli kuollut.
Jokin kulki hänen lävitseen - tuskako? Hän muisteli Annulia hetken - sellaisena kuin oli nähnyt tämän makaamassa Arin vuoteessa, kasvoillaan huuto, joka oli kuin kipsiin valettu. Näyttikö Tuula nyt samanlaiselta? Lund ei olisi halunnut sitä. Hän olisi halunnut Tuulan olevan kuin kreikkalainen kuvapatsas - levollinen ja kaiken yläpuolella. Mutta ehkä hänen ei tarvitsisi käydä katsomassa sitä lainkaan. Anoppi tulisi ja huolehtisi hautajaisista.
Anopin ajatteleminen ravisti Lundin lopullisesti irti unesta.
Ei anoppi tietenkään huolehtisi Tuulan hautajaisista.
Lund pohti sitä kiihtyen maatessaan pitkällään jännitys tempoilemassa aivoissa. Mikä idiootti hän oli! Hän ei ollut suunnitellut oikeastaan mitään. Hän oli vain olettanut, että kaikki tapahtuisi niin kuin oli tapahtunut Annulin kuollessa. Nyt hän näki ensimmäistä kertaa, ettei se olisi mahdollista.
Poliisi ei ollut kysellyt mitään Annulin kuolemasta. Ei tietenkään, kun se kerran oli merkitty kirjoihin sydänhalvaukseksi. Mutta jos nyt löydettäisiin toinenkin nainen sydänhalvaukseen kuolleena Lundin talosta, samasta huoneestakin, poliisi alkaisi kysellä.
(Tohtori Lundin kuoleman kaasu 1974)
Hän katsoi pöydällä olevia laseja ja heräsi valppaaksi. Tuula oli huutanut.
Lund heittäytyi takaisin pitkälleen. Tuula oli siis mennyt Arin huoneeseen, missä kaasu oli ollut valmiina häntä varten. Juuri ennen nukahtamistaan Lund oli halunnut sanoa hänelle, ettei menisi, kun siellä oli kaasua. Mutta hän oli ollut liian väsynyt jaksaakseen sanoa mitään, ja Tuula oli mennyt.
Nyt Tuula oli kuollut.
Uni laskeutui Lundin ympärille kuin pehmeä vaippa. Hän ei jaksanut ajatella. Oli hyvä olla näin, lämpimänä ja rentona, ja kääntää poski tyynyä vasten. Hän nukahti.
Hän heräsi joskus aamuyöllä. Ikkunasta tuleva valo tuntui kovalta, sen valkoisuus huonekalujen yllä oli viileää ja vaati toimintaa. Lund oli nyt täysin hereillä. Hän muisti selvästi.
Tuula oli kuollut.
Jokin kulki hänen lävitseen - tuskako? Hän muisteli Annulia hetken - sellaisena kuin oli nähnyt tämän makaamassa Arin vuoteessa, kasvoillaan huuto, joka oli kuin kipsiin valettu. Näyttikö Tuula nyt samanlaiselta? Lund ei olisi halunnut sitä. Hän olisi halunnut Tuulan olevan kuin kreikkalainen kuvapatsas - levollinen ja kaiken yläpuolella. Mutta ehkä hänen ei tarvitsisi käydä katsomassa sitä lainkaan. Anoppi tulisi ja huolehtisi hautajaisista.
Anopin ajatteleminen ravisti Lundin lopullisesti irti unesta.
Ei anoppi tietenkään huolehtisi Tuulan hautajaisista.
Lund pohti sitä kiihtyen maatessaan pitkällään jännitys tempoilemassa aivoissa. Mikä idiootti hän oli! Hän ei ollut suunnitellut oikeastaan mitään. Hän oli vain olettanut, että kaikki tapahtuisi niin kuin oli tapahtunut Annulin kuollessa. Nyt hän näki ensimmäistä kertaa, ettei se olisi mahdollista.
Poliisi ei ollut kysellyt mitään Annulin kuolemasta. Ei tietenkään, kun se kerran oli merkitty kirjoihin sydänhalvaukseksi. Mutta jos nyt löydettäisiin toinenkin nainen sydänhalvaukseen kuolleena Lundin talosta, samasta huoneestakin, poliisi alkaisi kysellä.
(Tohtori Lundin kuoleman kaasu 1974)
Lähteitä ja viittauksia